Ziljoonas Menijä
Kansaa edustavan Nimrodin WWW-sivuilla kävi 30.12. 2006 yhdeksässadaskahdeksaskymmeneskolmas (983.) kävijä.
Kävijälaskenta käynnistyi 6.8.2006, kun ensimmäiset osumat tälle domainille näkivät päivänvalon. Sivut avattiin samaan aikaan ei minkäänlaista keskustelua herättäneen triops-istutuksen kanssa, minkä seurauksena hakusana "triops" on tähän astisessa kronologisessa todellisuudessa ollut syynä kuuteen nimrod.fi-vierailuun. (kiitos ja es tut mir leid)
Ahkerimmin on luettu sivuston indeksisivua, ehkä sen vuoksi että se tulee ensimmäisenä väistämättä vastaan. Blogilista.fi:n pitäämän tilaajalistan mukaan Nimrodin blogi on tällä hetkellä Suomen 6156. suosituin. Muita suosittuja teemoja ovat indeksisivun ohella olleet selaimen back- ja exit-nappulat.
Viime viikkoina sivuilla on ollut päivittäin noin 53 kävijää 13 eri osoitteesta.
Nimrodin sivuilla VOI kommentoida kaikkia tekstejä ilman ennakkosensuuria. Jos ennakkosensuuriksi ei lasketa kaikkien viestien moderointia.
Erityisen surullinen olen sivuille kirjoitettujen kommenttien surkean pienestä määrästä, sivujen ylläpitäjä Attila Nimrod sanoo. Pään sisäiset äänet ja hyvänpäivän tutut varoittelivat, että kommentteja ei vaan tule. Tähän päivään mennessä kommentteja on tullut suurin piirtein sama määrä kuin artikkeleitakin, mutta suurin osa kommenteistakin on omiani, Nimrod tilittää. Perhana, jos kaikki saunanlauteilla ja baarissa saamani kommentit tulisivat joskus blogiin, löisin laudalta Gandhinkin – ainakin pesäpallossa, Nimrod avautuu.
Miksi tätä sitten vieläkin jatkaa, jo viidettä kuukautta? Egoismi, narsismi, oman tyhmyyden naamiointi pitkien lauseiden taakse, siinä ne suurimmat syyt. Ja jonain kauniina päivänä – jostain tällaisesta voi olla jopa ylpeä. Ainakin tämä estää kaikenlaiset valtakunnalliset luottamustoimet, kuten Jari Vilénin uran esti hänen copy-pastetettu gradunsa. Eikun…
Oikeasti blogilista.fi:n kautta tämän blogin on tilannut yksi ihminen. (ilmoittautukoon heti!). Seitsemän päivän aikana listan kautta 19 lukijaa! Ylistys! 
Inspis: Miljoonas kävijä



7 comments
Jatka hyvää työtä. Postaukset sen kuin vaan paranee ja pistävät jopa miettimään.
Tämä on ainoa blogi jota aktiivisesti seuraan. Omituista. No eipä tässä tultu kännejäkään vedettyä uuden vuoden kunniaksi. Asiat muuttuvat. Nam Nam sanoi poika kun persikkaa veti
Pöö, kommentoimattomuus ei merkitse lukemattomuutta. Asia voi olla hyvin ja perusteellisesti sanottu, eikä tarvitse lisäystä. Tai sitten se ei herätä kuumia tunteita ja on tylsää. Keep on going. Pst: suuri osa lukijoista tilaa blogin luettavakseen rss-syötteen kautta eikä blogilistasta. Elä tuijota blogilistan suosikkilukuja.
Lukaisin arkistoasi pikakelauksella ja tilasin issellein kestona:)
right on, sanoo toinen fani joka ei yleensä kommentoi
Huh, kiitos kommenteista. I’ll keep on going.
Tiedän toki, että suuri osa lukijoista tulee muualta kuin blogilistan kautta. Tämän postauksen esikuvana oli Jyrki Kasvin blogin alkuperäinen ilmoitus miljoonasta kävijästä (linkki yllä). Kun siinä blogilistaa kehuttiin, oli sitä pakko orjallisesti kehua tässäkin.
Woah! Täytyy myöntää, että eksyn tänne vain harvoin ja silloinkin yliaktiivisen HMI-blogin kautta.
Ja kännissä tullut harvemmin nähtyä, syytän tästa tipatonta tammikuuta – perkele.
Hyvä, että edes joskus eksyt. Pari viikonloppua vielä tipatonta jäljellä, uh huh.
Leave a Comment