Viikko leikkauksesta

Zyoptix PRK -leikkauksesta on nyt viikko, silmät ovat oireettomat ja näkö on täysin käyttökelpoisella tasolla. Jäljelläoleva lääkitys koostuu tarpeen mukaan käytettävistä kosteustipoista ja kolme kertaa päivässä tiputettavasta kortisonitipasta. Kortisonia vähennetään pikku hiljaa siten, että kolmen kuukauden päästä käytön voi lopettaa.

Kontrolli on kuukauden päästä leikkauksesta, johon mennessä näönkin olisi pitänyt suunnilleen asettua paikoilleen. Tällä hetkellä näöntarkkuus heittelee jopa räpäytysten välillä – parhaimmillaan näkö on jo tosi hyvä, huonoimmillaankin ajokorttitasoa. Tänään pärjäsi jo ihan hyvin sählykentällä, ja autonkin rattiin uskaltaisi jo hypätä.

Itse leikkaustapahtuma alkoi runsailla puudutustipoilla (en halunnut missata yhtäkään tippaa), jonka jälkeen asetuttiin laitepatterin alle selinmakuulle. Hiukan lisää tippoja vielä, ja tämän jälkeen asennettiin luomenlevittimet ja tohtori aloitti silmän kuorikerroksen poistamisen. Olin hiukan toivonut päällikerroksen poistamista laserilla tai jollain muulla hienolla laitteella, mutta nytpä lääkäri käyttikin vanhanaikaista pienen lastan näköistä vempelettä, jolla turhat kerrokset kirjaimellisesti lapioitiin pois tieltä. Noin minuutin lapioinnin jälkeen laserit tekivät työtään vajaan puoli minuuttia. Laseroinnin päätyttyä silmän päälle asetettiin suojaava piilolinssi. Sama käsittely toistettiin sitten toiseenkin silmään. Leikkauksen aikana oli ainoastaan tärkeää katsoa "vilkkuviin valoihin" suoraan ylöspäin, siten että pupillit pysyivät suunnilleen ruodussa. Muusta toiminnasta ei tarvinnut (onneksi) huolehtia. Varsinaisen laseroinnin aikana noussut palavan lihan käry oli tietenkin varsin mielenkiintoista. Omituisinta oli silti silmän osien lapiointi. Onneksi puudutus oli tehonnut! Leikkaus oli ohi n. neljässä minuutissa.

Leikkauksen jälkeen hoitaja antoi lyhyet toipumisohjeet, ja sitten vain kotia kohti. Yhteensä aikaa vastaanotolla kului noin 45 minuuttia. Raha-asiat hoidettiin jo ennen leikkausta, yhteensä operaatioon tuhlaantui lääkekuluineen n. 2920 euroa.

Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen päivä oli varsin helppo; kävelin polilta kotiin ilmaiset Pepsi Max -arskat päässä ja asetuin lepoasentoon odottelemaan paljon mainostettuja kipuja. Kipuja ei tuntunut tulevan lainkaan, ja näkökin oli yllättävän hyvä. Ensimmäisenä iltana ei ollutkaan mikään ongelma katsella muutama jakso Angelia ja muutenkin elellä normaaliin tapaan. Myöhään ensimmäisenä iltana näkö kuitenkin heikkeni ja ensimmäiset kivut iskivät (tai sitten joku ilkimys työnsi tikareita kallon sisältä silmän läpi ulkomaailmaan), ja buranoille ja panacodeille tuli käyttöä. Seuraavat päivät, eli tiistai ja keskiviikko, menivätkin sitten enemmän tai vähemmän panacod-horteessa, kunnes keskiviikkoiltana kipu ja valonarkuus lakkasivat kuin lähes veitsellä leikaten. Torstaina ja perjantaina elämä oli taas melko tavallista, ja kaupassa käynti ym. normaalit askareet onnistuivat jo ongelmitta. Piilolinssejä aiemmin käyttäneille suojalinssin poistaminen olisi varmasti ollut helppo nakki, mutta itse täydellisenä piilariuuvattina en niitä silmistä irti saanut. Medilaserilla piti siis perjantaina käydä vielä piilarit poistattamassa.

Loppujen lopuksi kivut eivät olleet niin pahat kuin etukäteen pelkäsin – kipulääkitys tehosi ja sitä todellakin kannattaa käyttää. Varsinkin panacodin stimuloimat unennäöt olivat erittäin mielenkiintoisia, esimerkiksi vihannesten täyttämät maantiet ja vanhaan öljysäiliöön tehdyllä pakettiautolla suoritettu hurja pakomatka läpi vihannesmaan olivat näkemisen arvoisia unia. Paras oli kuitenkin hieno älypeliä ja älyttömyyttä yhdistellyt sieniensyöntimatka, jossa nosteltiin eräänlaisia yksisilmäisiä noppia. Noppia kuitenkin pystyi nostamaan vain yhdellä tavalla ja tämä tapa teki tietenkin mahdottmaksi ehtiä lentokentälle ennen lennon lähtöä. Tämä ilmeni tietenkin niin, että mitä lähemmäs lentokenttää pääsi, sitä hankalampi oli liikuttaa jalkojaan eteenpäin. Onneksi apuun riensi unien vanha klassikko, eli aikoja sitten unohtunut lapsuudenkaveri pakettiautollaan. Pakulla pääsikin sitten kentälle kätevästi. Harmi, kun ei enää muista tämän enempää. Joku päivä aloitan vielä unipäiväkirjan – edes omaksi iloksi.

Pitkiä tekstipätkiä lukiessa tulee vaistomainen reaktio nostaa laseja nenänpäältä ylöspäin, suihkuun mentäessä tekee mieli ottaa lasit päästä ja suihkusta poistuessa vastaavasti hetken miettii, mihin lasit laittoikaan. Eivätköhän nämä muistumat vanhoista ajoista vähitellen katoa taka-alalle. Tällä hetkellä hienoa on aamuisin nähdä samantien, mitä herätyskello näyttää ja muistella, kuinka painavat ja hankalat lasit olivatkaan.

Jos lasit, piilarit tai huono näkö yleensä ottavat päähän, suosittelen lämpimästi pientä säästökuuria ja silmäleikkausta. Ei tämä PRK:aan kovin paha operaatio ole. Viikon sairasloma tekee sitäpaitsi kaikille ihan hyvää.

Nyt enää kaupasta kunnon arskat ja olen valmis heilahtamaan Zakopanen hangille!