Välineistä se lähtee
Elämänmuutos tai uuden harrastuksen aloittaminen vaatii aina kunnon välineet.
Hiljattain totesin, että painoa on taas ne maagiset viisi kiloa liikaa, ja päätin yrittää päästä eroon liikakiloista. Laihdutus vaatii luonnollisesti pieniä elämäntapamuutoksia, joista yksi on aktiivisen lenkkeilyharrastuksen aloittaminen (aktiivinen = vähintään kaksi tunnin lenkkiä viikossa). Jotta lenkkeilymotivaatio heräisi ja pysyisi elossa, tarvitaan leikkikaluja.
Yksi tarpeellinen leikkikalu on sykemittari. Lueskelin muutaman tunnin erilaisia kuntoiluaiheisia foorumeita ja vertailin laitteiden ominaisuuksia, ja päätin tärvätä rahani Suunto T3 -sykemittariin. Laite näytti kyntensä samantien paljastamalla, että kestävyyskunto ei ollutkaan aivan niin hyvä kuin olin luullut. Tähänastiset lenkit ovatkin olleet liian kovavauhtisia – ei siis ihme, että lenkkeilyharrastus on aina hiipunut ylirasitukseen ja "veren makuun" suussa. Mittarin avulla voi oppia juoksemaan riittävän hitaasti.
Vanhat juoksutossutkin olivat tulleet jo maallisen vaelluksensa päätepisteeseen, joten ostin uudet kengätkin – tämän kevään muotiväri kengissä ainakin minulla on nyt sitten neonkeltainen. Enpähän jää ainakaan autoilijoilta huomaamatta.
Toinen motivoiva tekijä on kaveripaine. Siksipä elämänmuutosprosessiin liittyy pieni hyväntuulinen vedonlyönti ja tulosten seuranta ja kommentointi – tarkkaavaiset lukijat löytävät linkin aivan lähimaastosta.
Lenkkeilyn, salibandyn ja Wii Sportsin voimalla ensi kesänä M-koon t-paitaan sonnustautuminen ei näytä enää naurettavalta!












2 comments
Osallistukaa maratonille…
ainakin puolimaratonille, kunnon puolesta menis helposti, jos vaan paikat kestäis.
Leave a Comment