Uskottavuudesta

Rakastettu Helsingin Sanomat sai hiljattain runsaasti lukijapalautetta käsiteltyään monien mielestä aivan liian laajasti julkkiskaunotar Paris Hiltonin vierailua Helsingissä.

Vierailusta julkaistut jutut kirvoittivat lähes kolmatta sataa tulikivenkatkuista kommenttia lehden tason laskusta ja uskottavuuden menetyksestä.

Uskolliseen HS-tyyliin asia taputeltiin näennäiseen loppuun HS-raadin käsittelyssä, johon oli kerätty arvovaltaisten kulttuurivaikuttajien ennalta-arvattavia kommentteja median roolista ja “valistuksen projektin unohtamisesta”:

“Jos media ei ymmärrä rooliaan, se putoaa ansaan: se tekee juttuja Paris Hiltonista, koska olettaa yleisön niitä haluavan, ja yleisö halveksuu mediaa, koska se tarjoaa Paris Hiltonia.”

“Ennen sanomalehdistö pyrki tietoisesti sivistämään kouluttamatonta rahvasta, nyt media mielistelee sitä.”

“Kohta väite, että tiedolla ja kulttuurilla on muutakin arvoa kuin markkina-arvo, kuulostaa jo hullun puheelta.”

Kaikki tärkeitä ja oikeita puheenvuoroja sinänsä – harmi vain, että HS itse ei ottanut mitenkään kantaa omaan linjaansa, kuten ei muutenkaan yleensä ota – läpyskän journalistinen ote ja julkaisukynnys on vain hiljalleen ja hiljaisuudessa liuennut sisarjulkaisunsa Ilta-Sanomien ja kilpailevan lehtitalon Iltalehden tasolle.

No, olisin edennyt ihan mukavasti omia latujani Hesarin tilaajana, ellen olisi bongannut 12.4.2008 ilmestyneestä Hesarista sivulta C2 artikkelitoimittaja Hanna Matilaisen Näkökulma-kolumnia “Uskottavuus menetti uskottavuutensa”. Artikkeli piti pariinkin kertaan lukea, jotta sen uskoi todeksi. Tekstissä nimittäin tämä Helsingin Sanomiin palkattu toimituksen jäsen ilmeisen kirkkain silmin kirjoittaa:

“Kun Paris “turhajulkkis” Hiltonin Suomeen saapumisesta uutisoitiin HS:n verkkosivuilla, yhden päivän aikana hs.fi:ssä raivottiin kymmenen sivun verran siitä, kuinka laatulehti Hesari on nyt menettänyt uskottavuutensa.

Kun media valvoo vallanpitäjiä ja yleisö valvoo mediaa, kuka valvoo tilaajia eli kansalaisia? Siis nyt kun oikeuslaitoskin on menettänyt uskottavuutensa. Myönnämmekö suosiolla, että käsite on kärsinyt inflaation?

Vaikka kansalaisia yhdistää huuto uskottavuuden puolesta, siihen sekoittuu koko ajan voimistuva toinen ääni: viihdettä. Siinä toimittajalle hermoja puiva paradoksi. Haukuista huolimatta Paris Hilton -uutinen säilytti pitkään asemansa hs.fi:n luetuimpana uutisena.”

Tämä mykistävä tekstinpätkä saattoi olla lopun alkua oman Hesari-tilaukseni jatkon suhteen. Hesarin asema laatulehtenä alkaa olla mennyttä.

Laatulehteä ei taideta ikinä enää mistään saadakaan, koska kansa kuiskii tätä yllämainittua paradoksia entisille laatujournalisteille ja varsinkin päätoimittajille: “viihdettä, viihdettä, viihdettä…”. Nykyaikanahan kaikki tehdään tälle mystiselle kansalle ja tämä sama mystinen kansa tekee kaiken (kansa raivostui, kansa järkyttyi, kansa tuomitsee). Kansalla on rahat ja yritysten tehtävänä on kerätä kansalta rahat pois. Annetaan kansalle mitä kansa haluaa, niin rahankeräys on helppoa. Hitto, melkein antaisin rahat takaisin Sorsalle! Sorsa sentään tiesi mitä kansa tarvitsi, eikä langennut antamaan sitä mitä kansa halusi.

Mutta onhan toki toisaalta hyvä, että toimituksen hiljalleen pohjaan asti mädäntynyt linja julkistetaan näinkin suoraan lehden sivuilla (tosin lauantain lehdessä ja kulttuurin sisäsivuille kätkettynä) – eipähän tarvitse suotta pohtia, olisiko Paris Hilton – ja unelmien poikamies -uutisissa kyseessä ollut sittenkin vain muutama yksittäinen virhearvio tai Viihde-osaston nettiporukan ylilyönti.

Pah pah. Ehkä tilaan Kanavan. Siinäpä vasta tylsä ja asiallinen lehti ja ilmestyy kerran auringonpimennyksessä. Ei tarvitse enää joka päivä hermostua.