Nimblog: Selain jo vuodesta 2006 – Reilu kulaus huuhtoo arjen merkityksettömäksi (I.A.)
Random header image... Refresh for more!

Understanding Comics

understanding_comicsPosti toi tänään Amazonista Scott McCloudin kirjan "Understanding Comics: The Invisible Art".

Kirja selittää sarjakuvien filosofiaa, historiaa ja ymmärtämistä tutkimuskohteensa sarjakuvan keinoin. Olen valmis julistamaan kirjan jo pienen selailun perusteella mestariteokseksi. Kirja on pakollista luettavaa kaikille, jotka ovat edes aavistuksen kiinnostuneita sarjakuvista, sarjakuvien lukemisesta, ymmärtämisestä, sarjakuvilla vaikuttamisen keinoista ja kätketyistä tempuista. Teos avaa sarjakuvien kielen.

Ohessa on kuva eräästä kirjan aukeamasta, jossa tekijä käsittelee sarjakuvaruutujen ja mielikuvituksen suhdetta. Amazonin sivuilta voi tsekata kirjan etu- ja takakannen sekä toisenlaisen otteen sisällöstä.

Kirja avaa ainakin allekirjoittaneelle täysin uusia näkökulmia sarjakuvien lukemiseen (taidekoulutus on jäänyt väliin), ei edes Aku Ankka säästyne enää analysoinnilta. Tai no, Akua olen toki analysoinut ennenkin ainakin tekstin tasolla, ehkä huomio kiinnittyy nyt myös kuvalliseen antiin.

Apropos, vaikka akkarin taso on loiston vuosista pudonnut, niin esimerkiksi edellisen numeron (4/2007) jokainen pätkä oli hyvä, jopa niin hyvä, että taidan palata aiheeseen lähiaikoina. Otsikkokin on jo valmiina, kunnianosoitus sosialistisen Chilen kuohuissa 1971 ilmestyneelle Ariel Dorfmanin ja Armand Mattelartin tutkielmalle "Kuinka Aku Ankkaa luetaan". Katsotaan, onko Aku Ankan maailmankuva vielä niin lohduton kuin chileläisten kirjasessa väitetään, tai voiko Aku Ankan avulla sanoa jotain omasta maailmastamme, kuten Jukka Relander pyrkii osoittamaan uudemmassa kirjassaan "Ankkalinna ja lajien synty" (2004).

(Analysoidaan Akua, koska kärsivällisyys ja/tai henkinen kapasiteetti eivät koskaan riitä lukemaan saatika tajuamaan Spenglerin "Länsimaiden perikatoa", hyvä jos Sin Cityä tajuaa) :P

0 comments

There are no comments yet...

Kick things off by filling out the form below.

Leave a Comment