Nimblog: Selain jo vuodesta 2006 – Reilu kulaus huuhtoo arjen merkityksettömäksi (I.A.)
Random header image... Refresh for more!

Poliittinen korrektius, mauttomuus, tyhmyys

sensuroitu_mainosHuumori ja seksi ovat kielletty yhdistelmä. Uusimpana esimerkkinä Uutislehti100:n raportoima HKL:n päätös kieltää Sexhibition-messujen mainostaminen 1a) vähäpukeisella naisella 2b) riisipiirakalla.

Lopulta HKL ja heidän 1800-luvulta periytyvä johtajansa Matti Lahdenranta hyväksyivät mainoksen, jossa kuvitusta ei ollut lainkaan. Omasta mielestäni Matti jätti homman kesken. Myös punainen taustaväri olisi pitänyt kieltää, koska punainen on niin mauton väri ja vahingoittaa lapsia H&M:n ja muiden asiallisten mainostajien kuvakavalkaadin ristitulessa.

Vai voisiko olla niin, että Matti ei pidä seksimessuista, eikä sitä sen nojalla saa hänen busseissaan mainostaa. Seksimessuilta tuleva rahavirta HKL:lle on sitäpaitsi niin pieni, että Matin on helppo esiintyä moraalisemman Suomen esitaistelijana kieltämällä yhden yksityisyrittäjän yrityksen piristää marraskuista ankeutta pienellä huumorilla. Vaikeaa olisi esimerkiksi H&M:ltä tai muilta ison rahan mainostajilta bikinimainosten esillepano kieltää.

0 comments

There are no comments yet...

Kick things off by filling out the form below.

Leave a Comment