Kuinka Aku Ankkaa luetaan

Parin viikon takainen Aku Ankan numero (4/2007) oli kolmella pitkähköllä tarinallaan paras ja kantaaottavin Aku pitkään aikaan. Lehden tarinoissa Roope gryndaa uutta virkistysaluetta, yksi Karhukoplan roistoista opiskelee lakimieheksi ja Aku yrittää saada kasaan ostamaansa kuntoilulaitetta.

Ensimmäinen tarina, Geoffrey Blumin käsikirjoittama ja Daniel Brancan kuvittama "Tupu, Hupu ja Lupu: Häntä heiluttaa koiraa" käynnistyy isolla maisemakuvalla Ankkalinnan "rantaviivan helmestä", Neulankärjen koirapuistosta. Puisto on oikeasti vain vanhan kaatopaikan täytemaata, jonka kaupunkilaiset ovat ottaneet omaksi tilakseen. Kaupunginisiä ei tällainen meininki miellytä, ja he kääntyvätkin Roopen puoleen parantaakseen alueen hyötykäyttöä. Muutaman mutkan jälkeen Roope rakennusporukoineen saa Neulankärjen uuteen uskoon, mutta koiranulkoiluttajan pestin saanut Aku lopulta tuhoaa tahattomasti setänsä suunnitelmat ja joutuu ties kuinka monennen kerran maanpakoon, tällä kertaa Alaskaan postivaljakon ajajaksi.

Tarina osoittaa kaupunginisien ja gryndereiden ahneuden, joka ilmenee Roopen käyttäessä pimeää työvoimaa ja kaupunginhallituksen hyväksyessä rahanhimossaan Roopen visionääriset suunnitelmat. Veljenpoikien ystävä, moottoripyöräjengiläinen Pena Pahansuo luennoi pojille myös elämän kovuudesta puolustaessaan päätöstään työskennellä Roopen työmaalla:

"Luulitteko minua sankariksi, koska olen vaarallinen ja jännittävä? Teillä vekaroilla on vielä paljon opittavaa kovassa maailmassa selviytymisestä. Minä en ole visinonääri kuten Roope enkä partiopoika kuten te. Tarvitsen rahaa pyörän varaosiin ja koiran ruokaan. Katsokaa setäänne. Luuletteko, että hänestä on hauskaa esittää lapsenlikkaa 12 ahnaalle piskille? Se on kovaa työtä."

Tarinan kyynisestä perusvireestä huolimatta piirrosjälki on erittäin notkeaa ja ajoittain jopa hauskaakin, varsinkin lintujensuojelijoiden (Laila Lonksunokan johtama LAPPU, eli LAululintujen PuolestaPUhujat) mielenosoitus ja sen hajottaminen ovat hervotonta katseltavaa. Akun toilailut koiralauman kanssa ovat tarinan arvolle sopiva tasokkaan anarkistinen lopetus.

Lehden toinen tarina, Lars Jensenin käsikirjoittama ja Nuñezin piirtämä "Karhukopla: Oikeusapua", tarttuu ainakin amerikkalaista oikeuskäytäntöä rasittavan lakimiesgloorian kimppuun. Tarinassa Karhukoplakolmikon serkku 176-567 saapuu Ankkalinnaan ja tarjoaa vakiokolmikolle apuaan. Ennen pitkää Kopla joutuukin oikeuden eteen pankkiryöstöstä, ja lakimiesserkun taidoille on käyttöä. Totuutta manipuloimalla ja todistajia ahdistelemalla serkku järjestää Koplan vapaalle jalalle. Roistojen ahneus menee kuitenkin jälleen kerran liian pitkälle, ja lopulta koko konkkaronkka narauttaa toisensa ja joutuvat tiilenpäitä lukemaan.

Tämäkin tarina osoittaa erään  nyky-yhteiskunnan ongelmista; riittävästi selittämällä ja kerrottavat asiat sopivasti valitsemalla valkoinenkin saadaan näyttämään mustalta. Hiukan vanhemmat lukijat arvostavat varmasti myös nerokasta viittausta O.J. Simpsonin oikeudekäyntiin. Piirrosjälki on tällä kertaa hieman vaisua, ainoastaan Ankkalinnan kaupunginsyyttäjään on saatu hieman eloisuutta.

Kolmas ja viimeinen tarina, "Aku Ankka: Kuntosali kotioloissa" on Stefan Petruchan käsikirjoittama, piirrokset ovat Millet’n käsialaa. Akun omalääkäri ehdottaa Akulle uuden liikuntaharrastuksen aloittamista, ja järkytyttyään Kuntoklubien jäsenyyshinnoista ja laadukkaitten kuntoiluvälineitten kalleudesta Aku päättää ostaa hieman rähjäisemmän näköisestä putiikista itse koottavan monitoimilaitteen. Kamppailtuaan rakennusprojektin kanssa lähes kaksi vuorokautta yhteen putkeen (koottuaan laitteen ainakin kolmesti) Aku saa vihdoinkin vimpaimen kasaan, mutta raivostuu huomattuaan, että laitteen kanssa tappelu onkin jo vienyt Akun lanteilta pois lääkärin vaatimat viisi kiloa. Kuntolaite jääkin ilmeisesti käyttöä vaille.

Tarinan loppuratkaisu on ontuva, mutta muilta osiltaan laatu on hyvää. Kaikki ovat joskus taistelleet 1000-osaisten Ikea-kaapistojen parissa, eikä ole ainutkertaista, että lopulta laitteet joutuu kasaamaan ainakin kahdesti, ennen kuin menee oikein. Muistutus halpisliikkeiden laadusta ja puutteellisesta asiakastuesta (liike ei myy varaosia lainkaan, vaan Akun on vaihdettava viallinen tuote kokonaan uuteen ja aloitettava kasaustyö alusta, ohjekirja on saatavilla vain japaniksi) on hyödyllinen. Siis jälleen kerran opettavainen tarina lapsille. Akun raivo, väsymys ja turhautuminen on elävästi kuvitettu, mutta todellinen helmi on lääkärin vastaanoton huoneentaulun motto: "Älä ole valas, laske paino alas".

Tarinoiden sävy ja pohjavire on siis muuttunut vuosien saatossa – enää ei voida sanoa, että Ankkalinnan elämä tukee kapitalistista ihannetta, tuputtaisi amerikkalaista elämänmenoa tai rohkaisisi alkuperäiskansojen riistoon kuten ennen. Päinvastoin, tarinat tuovat esiin moraalisesti epäilyttäviä käytäntöjä aivan lähipiiristämme, ja sellaisia, joihin törmäämme myös jokapäiväisessä elämässämme. Toivottavasti Akuja vielä luetaan, ja toivottavasti lapset tekevät tarinoiden pohjalta tiukkoja kysymyksiä vanhemmilleen. "Miksi Roope palkkaa ihmisiä, vasta kun kuulee, etteivät he kuulu liittoon?". "Miksi karhukopla pääsee vapaaksi, vaikka he ovat syyllisiä?" ja "Miksi rikkinäiseen laitteeseen ei myydä varaosia?". Nämä ovat asioita, joihin ei tarjota vastauksia tosielämässä. On silti ilahduttavaa, että joku näitä edes kyselee.