Nimblog: Selain jo vuodesta 2006 – Reilu kulaus huuhtoo arjen merkityksettömäksi (I.A.)
Random header image... Refresh for more!

Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi

royhka_klubi


Kauko Röyhkä
(kuvassa musisoimassa Tampereen Klubilla) on kirjoittanut hienon romaanin ja minä olen sen vastikään lukenut. Romaanin nimi on "Miss Farkku-Suomi".

Kirja sijoittuu 1970-luvun Pohjois-Suomeen, noin Oulun seutuville. Päähenkilö Välde on yläastetta lopetteleva rokkarin alku ja haaveilee sekä rokkarin urasta että naisista, erityisenä kohteena luokan kaunein tyttö, Pike. Kirjan kuvaamien tapahtumien aikana kaikenlaista tapahtuukin – monella rintamalla – mutta ei aivan siihen malliin, kuin Välde oli ajatellut.

Kirjan henkilöihin ja tapahtumiin on erityisen helppo samaistua, jos on joskus

  • 1a) haaveillut valloittavansa luokkansa kauneimman naisen/pojan
  • 2b) haaveillut kirjoittavansa ja esittävänsä käsittämättömän suositun hittibiisin ja rikastuvansa määrättömästi
  • 3c) haaveillut rökittävänsä yläaste-/lukioluokkansa vähä-älyiset pässit
  • 4d) haaveillut tapahtumarikkaasta menneisyydestä jo lukioikäisenä ja valehdellut härskisti uusille tuttavuuksille "saavutuksistaan"
  • 5e) haaveillut yläasteella olevansa jotain muuta kuin voimaton nörtti, ja yhtäkkiä lukiossa huomaavansa olevankin jotain muuta
  • 6f) haaveillut vetävänsä laadukkaasti kunnon kännit, mutta aamulla huomaakin oksentaneensa kotitalon porttikonkiin kalliit omenaviininsä
  • 7g) haaveillut kaikesta suuresta, mutta kolmikymppisenä huomaakin, ettei siitä mitään tullut, mutta ei edes harmita!

Jos yksikin edellisistä kohdista natsasi, on Miss Farkku-Suomen lukeminen ehdottoman suositeltava teko.

Romaani on täynnä erinomaista dialogia, erittäin uskottavasti ja elävästi veistettyjä henkilöhahmoja (jopa niin eläviä, että kesken kirjan lukemisen pohdin, minkälainen romaanista olisi tullut, jos sen olisi kirjoittanutkin sen-ja-sen näkökulmasta) sekä loppuun asti kestävää jännitettä – kirja ei hellitä otettaan ennen loppuaan, eikä kerronta lässähdä missään vaiheessa. Teoksen itseironia, kuiva ja ajoittain musta huumori sekä väkevä ajankuva vievät mukanaan, ja kirjan luettuaan lukijalla on parempi olo ja hän tuntee itsensäkin jälleen vähän paremmin. :D

Tämän kovempaa kehua ei kirjalle voi antaa. Huomatuksena totean tosin, että kirja ei suinkaan ole Maailman Paras Kirja ™, "vain" paras lajissaan. Minun on vaikea kuvitella nasevampaa nuorisokuvausta kuin tämä. Vinkkejä saa heittää.

0 comments

There are no comments yet...

Kick things off by filling out the form below.

Leave a Comment