Hyvä ystäväni Donald Rumsfeld
Nähtävästi jokainen verkkosaitti ja blogi haluavat kommentoida Donald Rumsfeldin eroa ja Yhdysvaltain vaalitulosta. NimBlog ei halua tuntea itseään erilaiseksi vaikka asiaan ei mitään lisättävää olekaan.
Rumsfeldinhan olisi pitänyt erota jo vuosia sitten (viimeistään Abu Ghraibin jälkeen), ja ihmettelenkin suuresti, miksi ihmeessä Bush tajusi erottaa hänet vasta nyt. Ennen vaaleja tapahtunut erottaminen olisi varmasti tuonut muutaman äänestäjän takaisin republikaanien leiriin. Parempi toki näin, nyt demokraateilla on enemmistö sekä senaatissa että edustajainhuoneessa, ja Bushin haaveet esimerkiksi Iranin sotaretkestä heitetään historian roskakoriin (cliché). Mukava kuitenkin nähdä, että aina rosvot eivät voita.
Pari huomiota vaaleista:
nuorten äänestysprosentti (alle 30-v.) oli tällä kertaa erityisen korkea, eli lähes 25 prosenttia! Eurooppalaiseen makuun USAn vaalien äänestysprosentit ovat hämmentävän alhaisia, hyvin usein presidentinvaaleissakin alle 50 prosenttia. Joka tapauksessa asiantuntijat spekuloivat, että juuri nuorten mahtava aktivoituminen (25 prosentissa on neljän prosentin kasvu edellisistä vaaleista) ratkaisi useat senaattori- ja edustajavaalit demokraattien hyväksi.
Toisekseen vaalikampanja oli naurettavan likainen. Jos mainoksia on uskominen, kongressiin on valittu pelkkiä sovinisteja, rasisteja, irstailijoita, veronkiertäjiä ja muita pahantekijöitä. 10 Zen Monkeys -blogi on listannut hauskimpia vaalivideoita kahteenkin paikkaan.
Mitä sitten on odotettavissa uusilta vallanpitäjiltä? Kaikkien sotien rauhoittumista, ilmastonmuutoksen loppumista, ilmaista viinaa kaikille? Ei toki. Luvassa on radikaali muutos parempaan!












0 comments
Kick things off by filling out the form below.
Leave a Comment