Tässä testaan vain wordpressin uusia ominaisuuksia.

Ei paljon pisa-tulokset auta, jos valtakunnan johtavassa puheenaiheportaalissa on tällaisia laskutoimituksia. Enää ei tarvitse ihmetellä toimittajien huonoja palkkojakaan – työnantaja voi mukavasti vedättää prosenttikorotuksissa oman mielensä mukaan.

Tervetulleena lisäominaisuutena myös rahat pysyvät tallessa ja turvassa päivityksen ansiosta, ainakin Sampo-pankin asiakkailla. Onhan se mukavaa ja palvelusopimuksen mukaista, että jokaisen java-päivityksen sattuessa kohdalle, verkkopankki lakkaa toimimasta ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

(joo joo, sitä 80-lukulaista mobiilipankkia voisi käyttää, mutta ei sinne löydä edes linkkiä enää…)

Alaosa leikattu häveliäisyyssyistä pois. Kuvitelkaa itse.

Suomessa on kuitenkin jo monta vuotta toiminut ainakin kaksi antikvariaattien yhteistä nettikirjakauppaa, nimittäin antikvariaatti.net ja antikka.net. Olen itsekin näitä muutaman kerran käyttänyt, ja hyvin on toiminut jokaisella kerralla. Suurin ulkomainen nettiantikvariaatti lienee abebooks.com, josta on niin ikään hyviä kokemuksia. Viimeksi mainittu taitaa olla puhtaana kirjakauppana mahtavampi kuin itse Amazon.com.

Näiden olemassaolevien kirjakauppaportaalien ero Infon toimintamalliin näyttää olevan se, että ko. kauppapaikat toimivat korostetusti vain välittäjinä varsinaisille antikvariaateille. Infon sivuja selailemalla ei helposti löytänyt tietoa, mitkä antikvariaatit palveluun osallistuvat, ja kirjan myyvän antikvariaatin nimikin paljastui vasta ostoskorin sisällön muokkaussivulta hyvin monen klikkailun takaa. Muissa kauppapaikossa myyjäyrityksen nimi ja muut tiedot olivat paljon näkyvämmin ja kattavammin esillä. Infon kannattaisi tätä puolta vielä parantaa.

Kaikenkaikkiaan Infon sivut näyttivät toimivan kuitenkin melko hyvin, ja erityisenä vahvuutena on sivuillakin paljon mainostettu uusien ja vanhojen suomenkielisten kirjojen haku yhdellä ja samalla haulla – tosin hakutulokset on hieman kömpelösti jaettu kahteen eri ryhmään. Ensimmäisenä näytetään luonnollisesti pelkästään uusia kirjoja myyvien Infon omien kirjakauppojen hakutulokset.

Mielenkiintoista nähdä, miten hyvin Infon ratkaisu saa tuulta alleen. Kilpailu ja tarjonnan lisääminen ovat hyviä asioita. Info on tunnettu ja hyvämaineinen brändi, joten tavallinenkin kirjanostaja saattaa tutustua nettiantikvariaattien tarjontaan entistä enemmän. Kaikki eivät ole välttämättä vielä hokanneetkaan, että nykyään ei ole enää pakko mennä yskimään pölyä nuhjuisiin antikoihin löytääkseen Taikavuorelle. Tämä on tärkeä asia, sillä antikvariaatit alkavat olla ainoita paikkoja, joista vanhoja klassikoita varsinkin suomen kielellä enää omakseen saa, kuten Kiiltomato.netin pääkirjoittaja toteaa.

Tällaiset pieniä kauppoja yhteenkokoavat portaalit alkavat olla lähes elinehto liiketoiminnalle, ja avaavat pienillekin maakuntien kaupoille laajemmat markkinat. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Kipa-kirjakauppaketju, jonka verkkokaupan kautta voi tilata tabermanninsa kannatusmielessä vaikkapa Huittisten kirjakaupasta!

Kirja oikein käytettynä (= ei-poltettuna) on ekologinen, hiiltä sitova ja elämyksiä tarjoava kapine!

Viikko-pari takaperin raportoitiin ensimmäisestä tapauksesta: Hullujen Päivien tarjouslihapullien päälle oli isketty uusi hinta ja samalla epähuomiossa “Viimeinen käyttöpäivä” -leima oli sujahtanut päivää myöhemmäksi. Tästähän nousi tietenkin hirvittävä haloo Suomenmaassa; eliittikauppa tyrkyttää pilaantunutta lihaa! Anteeksipyynnöllä selvittiin sillä kertaa.

Uusin tapaus on päiväyksensä ohittaneen tartar-lihapakkauksen myyminen asiakkaalle. Sinänsä asia kuluttajan kannalta täysin valittamisen arvoinen, koska tartar-lihanhan on nimenomaan syytä olla mahdollisimman tuoretta, mutta asian hauskuus sekä suomalaisten ja Stockmannin asenteet paljastuvat vasta tavassa ja keskustelussa, joilla Stockmann ja osa kuluttajista asiaan reagoivat; täysin käypää heitetään jatkossa roskiin entistäkin herkemmin, eikä tätä asiaa pidetä edes kovin pahana, vaan lähinnä tyhmän kuluttajan suojaamisena pahoilta eläintaudeilta.

Omasta mielestäni (enkä ole yksin mielipiteeni kanssa) pilaantuneen lihan/kalan tai kanan kyllä tunnistaa ihan aistinvaraisestikin, eikä siihen tarvita ylikireälle viritettyjä Parasta ennen ja Viimeinen käyttöpäivä -päivämääriä. Tämä aistinvarainen tutkinta on kuitenkin monelta päässyt unohtumaan nykyisen “kaikki kelmussa myyntihyllylle asti” -villityksen myötä.

Koska vanhat hyvät ajat eivät koskaan palaa, pitäisi kehittää jotain uutta. Miten olisi tällainen: hysteerikoille edelleen kaikki liha/kana/jne samana päivänä suoraan kanalihatehtaalta hyllylle, ja parin päivän myyntiajan jälkeen lyödään -50%-hintalappu päälle. Tästä eteenpäin pari päivää, ja tuote puretaan paketista ja pistää halpatiskille irtomyyntiin. Halpatiskiltä voisivat sitten kaikki omine nenineen tarkastella lihojen mahdollista käyttökelpoisuutta ja elellä vielä hetken halvan lihan hurmosta. Ei menisi niin paljon haaskuuseenkaan.

Sama juttu pätee juustoihin ja muihinkin käyttöpäivämerkattuihin tuotteisiin. Ostakoot terveysniuhottajat aina sitä samaa vastapakattua sotkua, ja vaikka “viimeinen käyttöpäivä” lähestyisikin ei nyt ainakaan roskiin heitettäisi hyvää ruokaa!

Hmm, ehkä tuotepakkauksiin voitaisiinkin iskeä nykyisen yhden päivämäärän sijaan “Helvetin hyvää ennen”, “hyvää ennen”, “ihan hyvää ennen”, “käyttökelpoista ennen” ja “keitä kunnolla ennen käyttöä ennen” -leimat. Kaikille makunsa mukaan.

Jaa mikä mustamaalaus? No, onhan näitä “pilaantuneita” elintarvikkeita moninverroin enemmän muissa kaupoissa. Ehkä nyt on jollain tarve lyödä Stockmann viimeinkin jalustaltaan.

Viimeinen kotipelikin oli ja meni, ja sieltä tuntematon GettyImagesin kuvaaja otti oheisen mestarilaukauksen. Kuvateksti väittää, että kyseessä on Derbyn kannattajia, mutta kuvaa katsomalla mieleen tulee lähinnä Seuran omistaja, manageri ja hallituksen puheenjohtaja.

Tarkoitus ei ole mitenkään Derby Countya vähätellä. Onhan heillä 70-luvulta kaksi mestaruuttakin ja ovat sentään Englannin jalkapalloliigan perustajajäseniä. Liverpoolkin pääsi mukaan vasta vuosia myöhemmin. Derbyn faneille iso tunnustus huumorin muistamisesta tänä murheellisena kautena. Itse pilalle hemmoteltuna Liverpool-fanina kiukuttelen jokaisesta 1-0 voitostakin.

Vierailusta julkaistut jutut kirvoittivat lähes kolmatta sataa tulikivenkatkuista kommenttia lehden tason laskusta ja uskottavuuden menetyksestä.

Uskolliseen HS-tyyliin asia taputeltiin näennäiseen loppuun HS-raadin käsittelyssä, johon oli kerätty arvovaltaisten kulttuurivaikuttajien ennalta-arvattavia kommentteja median roolista ja “valistuksen projektin unohtamisesta”:

“Jos media ei ymmärrä rooliaan, se putoaa ansaan: se tekee juttuja Paris Hiltonista, koska olettaa yleisön niitä haluavan, ja yleisö halveksuu mediaa, koska se tarjoaa Paris Hiltonia.”

“Ennen sanomalehdistö pyrki tietoisesti sivistämään kouluttamatonta rahvasta, nyt media mielistelee sitä.”

“Kohta väite, että tiedolla ja kulttuurilla on muutakin arvoa kuin markkina-arvo, kuulostaa jo hullun puheelta.”

Kaikki tärkeitä ja oikeita puheenvuoroja sinänsä – harmi vain, että HS itse ei ottanut mitenkään kantaa omaan linjaansa, kuten ei muutenkaan yleensä ota – läpyskän journalistinen ote ja julkaisukynnys on vain hiljalleen ja hiljaisuudessa liuennut sisarjulkaisunsa Ilta-Sanomien ja kilpailevan lehtitalon Iltalehden tasolle.

No, olisin edennyt ihan mukavasti omia latujani Hesarin tilaajana, ellen olisi bongannut 12.4.2008 ilmestyneestä Hesarista sivulta C2 artikkelitoimittaja Hanna Matilaisen Näkökulma-kolumnia “Uskottavuus menetti uskottavuutensa”. Artikkeli piti pariinkin kertaan lukea, jotta sen uskoi todeksi. Tekstissä nimittäin tämä Helsingin Sanomiin palkattu toimituksen jäsen ilmeisen kirkkain silmin kirjoittaa:

“Kun Paris “turhajulkkis” Hiltonin Suomeen saapumisesta uutisoitiin HS:n verkkosivuilla, yhden päivän aikana hs.fi:ssä raivottiin kymmenen sivun verran siitä, kuinka laatulehti Hesari on nyt menettänyt uskottavuutensa.

Kun media valvoo vallanpitäjiä ja yleisö valvoo mediaa, kuka valvoo tilaajia eli kansalaisia? Siis nyt kun oikeuslaitoskin on menettänyt uskottavuutensa. Myönnämmekö suosiolla, että käsite on kärsinyt inflaation?

Vaikka kansalaisia yhdistää huuto uskottavuuden puolesta, siihen sekoittuu koko ajan voimistuva toinen ääni: viihdettä. Siinä toimittajalle hermoja puiva paradoksi. Haukuista huolimatta Paris Hilton -uutinen säilytti pitkään asemansa hs.fi:n luetuimpana uutisena.”

Tämä mykistävä tekstinpätkä saattoi olla lopun alkua oman Hesari-tilaukseni jatkon suhteen. Hesarin asema laatulehtenä alkaa olla mennyttä.

Laatulehteä ei taideta ikinä enää mistään saadakaan, koska kansa kuiskii tätä yllämainittua paradoksia entisille laatujournalisteille ja varsinkin päätoimittajille: “viihdettä, viihdettä, viihdettä…”. Nykyaikanahan kaikki tehdään tälle mystiselle kansalle ja tämä sama mystinen kansa tekee kaiken (kansa raivostui, kansa järkyttyi, kansa tuomitsee). Kansalla on rahat ja yritysten tehtävänä on kerätä kansalta rahat pois. Annetaan kansalle mitä kansa haluaa, niin rahankeräys on helppoa. Hitto, melkein antaisin rahat takaisin Sorsalle! Sorsa sentään tiesi mitä kansa tarvitsi, eikä langennut antamaan sitä mitä kansa halusi.

Mutta onhan toki toisaalta hyvä, että toimituksen hiljalleen pohjaan asti mädäntynyt linja julkistetaan näinkin suoraan lehden sivuilla (tosin lauantain lehdessä ja kulttuurin sisäsivuille kätkettynä) – eipähän tarvitse suotta pohtia, olisiko Paris Hilton – ja unelmien poikamies -uutisissa kyseessä ollut sittenkin vain muutama yksittäinen virhearvio tai Viihde-osaston nettiporukan ylilyönti.

Pah pah. Ehkä tilaan Kanavan. Siinäpä vasta tylsä ja asiallinen lehti ja ilmestyy kerran auringonpimennyksessä. Ei tarvitse enää joka päivä hermostua.

Spekuloin väärin. Tänään nimittäin “huomasin” Amazonin kotisivuilla ISON uutisen: Nyt Kindleä taas saa! Edelleenkin versio on 1.0, ominaisuudet ovat samat, hinta on edelleen sama suolainen 400 dollaria, eikä Euroopan julkaisusta ole vielä mitään tietoa.

Amazon.comin perustajan Jeff Bezosin kirjettä lukiessa melkein uskookin, että Kindlen uskomaton suosio vain jälleen kerran täydellisesti yllätti laskelmia tehneet analyytikot. Mukava oli kuitenkin huomata, että Bezos ei ole vieläkään lähetyssaarnaajatyyliään hukannut.

Kindlen tyyliset langattomasti kirjakauppaan ja kirjastoon kytkeytyvät e-ink-laitteet ovat eittämättä tulevaisuutta. Tahtoo oman!

Uutista äkkiä lukemalla suurimmaksi heikkoudeksi paljastuu tässä koko alaa mullistavassa avauksessa projektin yhteistyökumppaneiden eli Medionin, moreTV:n ja Microsoftin yhdessä kehittämä teknologia. Paljonko homma maksaa? Onko pakko ostaa juuri tämä tietty “digiboksi”? Millaiset ominaisuudet, onko käytettävyys kohdallaan, tuoko laite jotain muutakin lisäarvoa kuin MediaCenteriä muistuttavan käyttöliittymän muutamaan sataan Ylen ohjelmaan?

Paljon on vielä asiassa auki, ja totta puhuen ei innosta oikein tutkiakaan asiaa. Google-haku termilllä “MoreTV” vie jonnekin saksalaisen mediakonvergenssihiphopyhtiön sivuille, joilla Suomea klikkaamalla kehotetaan ensimmäiseksi aktivoimaan digiboksi. Ei välttämättä kovinkaan vakuuttavalta tunnu. Medion on Suomen Schneiderin tuotemerkki, mutta heidän sivuiltaan ei löydy mitään. Microsoftin tuntevat kaikki.

Microsoftin mukanaolo ei jaksa enää edes yllättää, firmassahan on selvästi onnistuttu suomalainen julkinen sektori soluttamaan lähes täydellisesti. Ensin Mikko Alkion ja Matti Vanhasen junailema Microsoft EduLive -paketti, tämän jälkeen Suomen äänestystulos OOXML-kiistassa ja nyt tämä. DRM for the people!

BBC:n idea tuoda oma tuotantonsa Nintendo Wiin käyttöliittymään on sen sijaan vähintäänkin herkullista ja parhaimmillaan nerokasta! Käytetään hyväksi kodissa jo olevia televisioon kytkettyjä laitteistoja, eikä missään nimessä pakoteta ostamaan jälleen yhtä lootaa olohuonetta rumentamaan. Olisi aikamoinen yllätys, jos Suomessa pystyttäisiin samanlaiseen ennakkoluulottomaan innovatiivisuuteen. Turhaahan se olisi satojatuhansia internet-yhteydellä varustettuja pelikonsoleita tässä hyödyntää. Mutta jos edes Xboxia, pretty please?

Jos on kiire vielä viime vuonna ikuisiksi itseään luulleilla opiskelijoilla, niin kiire on kaksinkertainen graduvirityksiä vastaanottavilla laitoksilla ja tiedekunnilla. Pitäisi sekä antaa asiantuntevia ja hyödyllisiä kommentteja että huomata mahdolliset huijaus-copypastetuksetkin. Vielä nykyään kopiointiyritykset paljastuvat ennemmin tai myöhemmin, mutta miten käy jatkossa, kun yleisesti saatavilla olevan tiedon määrä jatkuvasti lisääntyy ja ennen kaikkea kun näitä tietoja yhdistelevät algoritmit riittävästi parantuvat?

Algoritmiikan paranemisesta on jo olemassa melko vaikuttava esimerkki: Philip Parker, liikkeenjohtamisen professori Inseadin kauppakorkeakoulusta Pariisista, on nimittäin “kirjoittanut” kehittämillään algoritmeilla ja internetistä vapaasti löydettävissä olevalla tiedolla yli 200 000 kirjaa lähes kaikesta kuviteltavissa olevasta aineistosta. Amazon.com listaa näistä yli 140 000.

Youtube-video paljastaa “kirjoittamisprosessin” melko suoraviivaiseksi tapahtumaksi. (video kertoo  Parkerin kehittämän teknologian käyttömahdollisuuksista myös mm. opetuspeleissä) Ohjelmistolle syötetään rajattu määrä faktoja ja tämän jälkeen softa pulauttaa käyttövalmiin kirjan. Ei tämä tietenkään aitoa uutta tietoa tuota, mutta helpottaisi varmasti graduissa ja jopa korkeamman luokan kirjallisuudessa ainakin “aikaisempi tutkimus” -osion vääntämistä. Sehän tuntuu olevan pakkopullaa jo nyt, johon harva omia suuria ajatuksiaan paukuttaa.

Epätoivoisten gradujenkirjoittajien auttamisen sijaan tällaisten menetelmien hyödyllisempi käyttötarkoitus lienee sittenkin vaikeasti kaivettavissa olevan ja pienen kysynnän uhriksi joutuvan tiedon helpomman jäsentämisen mahdollistaminen. Itse asiassa tämänkaltaisen teknologian tutkiminen, analysointi ja eteenpäin kehittäminen olisi aivan mainio gradun aihe! Konstruktiivinen osuuskin olisi lähes legendaarisella metatasolla. Voisiko tässä tapauksessa koko gradun pullauttaa nojautuen pelkkään algoritmiin ja näin todistaa menetelmän nerokkuus tai aikaisemmin huomaamatta jäänyt sisäänrakennettu heikkous?

PS: Tuntuu muutenkin siltä, että epäseksikäs informaatiotutkimus kehittyy kaiken muun tieteen varjossa hurjempaa vauhtia eteenpäin kuin itse tajuankaan; Googlen etusivu on vain pintakuohua. Viiden vuoden päästä research-on-demand on yhtä helppoa kuin “I’m feeling lucky”.

Joiltakin softan julkaisu vaan onnistuu, mutta vielä ei tiedä, onko aihetta kehuihin. Edellisellä kerralla polku Feisty -> Gutsy -> Heron alpha aiheutti major meltdownin ja uudelleenasennukset. Nyt reitti on astetta helpompi; suhteellisen clean install Gutsysta pitäis saada Heroniksi. Hardware-puolella on koneessa kaikenlaista ongelmallista rautaa, joten ihan kaikki printterit, IR-vastaanottimet ja äänikortit eivät välttämättä heti toimi.

Ja kuinka ironista, että juuri tänään Helsingin huumepoliisi paljasti astetta kovemman heronin salakuljetusringin. Eikun se oli heroiini.

Tähän D. Bowien esittämään kysymykseen saatetaan saada positiivinen vastaus yllättävällä tavalla. Entinen NASAn työntekijä Jim McLane nimittäin ehdottaa kustannusten säästämiseksi Marsiin yhdensuuntaista yhden henkilön matkaa.

Artikkelissa esitetyt pointit ovat kieltämättä vinhoja – ehkä tämän kaiken kurjuuden keskellä ihmisiä innostamaan tarvitaan aito 60-lukulainen seikkailu, ja mikäpä olisi parempi kuin pioneerihenkinen marsinvalloitus! Tuen ideaa, ja jos seuraava joulupatakeräys suunnataan Mars-matkailuun, niin euro pataan vilahtaa.

Jaa että miksi Marsiin pitäisi yleensäkään mennä? Koska se on siellä!

Jokela-uutisoinnin repostelusta juuri päästyämme valtamedia räpsäyttää taas tutun syntilistansa esiin. Haastatellaan shokissa olevia ihmisiä, vähät välitetään kohteliaisuudesta tai yksityisyydestä ja sitten jälkeenpäin jeesustellaan median tavasta käsitellä ihmisten surua. Ilmeisesti toimittaja Parkkoselta on jäänyt etiikkakurssit käymättä.

Jälleen on hyvä hetki laittaa Iltalehti verkkopalveluineen henkilökohtaiseen banniin. Edellisestä iltapäivälehtiboikotista onkin jo aikaa. Silloin tosin kohteena oli Iltasanomat.

PS: Aamulehti voitti kilpailun omituisimmasta Malaga-uutisesta.

Tässä muutama ehdotus vuoden 2016 kisojen pitopaikaksi (vuoden 2012 kisathan myönnettiin käsittämättömästi maalle (Iso-Britannia), joka ei luvannut ihmisoikeuksiaan parantaa):

Khartoum, Sudan
Riyadh, Saudi-Arabia
Belgrad, Serbia

Kisojen myöntämisen ehtona on tietenkin ko. hallitusten lupaus ihmisoikeuksien parantamisesta omissa maissaan. Muussa tapauksessa KOK on very concerned!

PS: Amnestyn Beijing-kuteet ovat ihan stylet. Alkaakin Amnesty-pipo olemaan jo aikamoisen kulahtanut.

Osoittaa ihailtavaa laajakatseisuutta luokitella lieksalainen karkkinäpistys tietotekniikan, tietoliikenteen, finanssimaailman tai media-alan ilmiöksi tai tapahtumaksi, jota on pakko analysoida.

Haistelen vuoden 2008 journalistipalkintoa digitodayn toimitukselle. Samantasoisilla skuupeillahan se viimeksikin voitettiin.

Tämän legendaarisen taistelijaluokan kunniaksi luodun tv-sarjan “Ninja Warriorin” (Sasuke) suomenkieliseksi nimeksi on läiskäisty täysin uskomattomasti “Kahjot ninjat“.

Katsotaan vain, kuinka kahjolta JIMin vastaava tuottaja Ville Toivonen näyttää, kun ninjasoturit kostavat häpäisijöilleen!

Hyvä vastaanottaja,
Sampo-pankin tekemän tietojärjestelmämuutoksen johdosta Amnestyn huhtikuun alun suoraveloitukset epäonnistuivat kokonaan.

ja jatkuu:

Sampo-pankki oli unohtanut tiedottaa suoraveloituksia tekeville asiakkailleen koodimuutoksesta, joka vaikutti siten että suoraveloitukset eivät onnistuneet, vaikka saimme ilmoituksen hyvin läpi menneestä suoraveloitusajosta. Tiliotteiden saaminen Sampo-pankista ei myöskään onnistunut viikkoihin, joten saimme tietoomme asian lopulta liian myöhään, jotta asia olisi voitu korjata.

Amnestyn tiedottajalle pisteet suorasanaisuudesta: kirjeessä ei mainita “melkein onnistui”, “hiukan meni pieleen”, vaan todetaan suoraan, että hommat “epäonnistuivat kokonaan”. Mielenkiintoista on myös miettiä sitä, mikä systeemi generoi ilmoitukset onnistuneista suoraveloituksista. Ei ihme, että konttoreilla on väännetty pitkää päivää.

Korvaukseksi Sampopankki voisi tempaista mojovan lahjoituksen Amnestylle. Kaikenkaikkiaan yhä nolommaksi ja nolommaksi muuttuu tämä “tietojärjestelmäuudistus”. Ei ole uskottavuusongelmaa, ei toki…

Rock Band Euroopassa: 196 euroa. (peli ja instrumentit myydään erikseen)

Tämän päivän kurssin mukaan 148 dollaria on 93 euroa. Tai toisinpäin, 196 euroa on 312 dollaria!

Tällaista totaalisen härskiä hintavedätystä ei voi hyväksyä, vaikka kuinka pelin tekijät yrittävät hintaa puolustella. Kyse ei todellakaan ole siitä, etteikö Rock Band olisi uusi ja erilainen pelikokemus, vaan siitä, että pelin tekijä Harmonix ja julkaisijat EA ja MTV Games yrittävät Euroopassa riistää täysin samasta Kiinassa kolmella dollarilla tuotetusta muovirihkamasta yli kaksinkertaista hintaa!

Rock Band saa jäädä hyllyyn. Herran jestas, tuolla hinnallahan saa jo oikean instrumentin, jonka soittelu on varmasti hauskempaa kuin Rock Band -pelleily.

PS: tulen toki koittamaan, jos joku kavereista pelin ostaa.

Hienoa huomata, että lafka on ottanut käyttöön vihdoinkin edes yhden IT-alan parhaista käytännöistä – vuosilukua ei mainita!

Pankkipalveluiden toimivuudesta ei puhuta vielä mitään. Itse sain Sampopankista viimeinkin luottokorttilaskun, eräpäivä oli sopivasti juurikin sama päivä, eli huhtikuun viidestoista – sentään sovitun mukaisesti. Olipahan muuten laskukin mahdollisimman sekava – verkkopankin käytettyyskatastrofi on onnistuttu siirtämään myös paperilaskuihin.

EDIT: Äh, olinpa hölmö, kun en ymmärtänyt turvautua luottokorttilaskun lukuohjeisiin. Nythän kaikki on selvää. Jotain mätää on kyllä siinä, että jokaikiseen toimintoon tarvitsee nykyään ohjeen. Miksi mikään ei ole enää yksinkertaista?

1. dumppaa vanha vähin äänin
2. speksaa uuden kumppanin ominaisuudet; pistä listalle ihan kaikki mitä tulee mieleen, älä kainostele (esimerkiksi 24-vuotias rytmisen kilpavoimistelun olympiavoittaja vois olla kiva)
3. ota omasi eleettömästi kuin judoka
4. profit!!

Ei siis puberteettisia tekstareita julkisuudenkipeille tanssijattarille eikä säälittävää nettivonkausta vaan suoraviivaista ja laadukasta toimintaa.

Kyllä nyt Ikeä mahtaa harmittaa, ja Kremlissä lienee ruuhkaa. Luulisi, että ainakin Silvio haluaa pikimiten käydä tarkistamassa uuden parisuhteen tilan. Ja eiköhän Stubbkin jo Moskovan junaan lippuja varaile…

Päivittäinen Mitä Vittua kertoo lisää. Mahtava tapaus – ihan tuollaiseen tuskin Suomessa törmää.

Kun aamulla kuulin, että joku tuikituntematon ruotsinsuomalaisen pikkulehden toimittaja Seppo Isotalo on viestit julkistanut, ensimmäisenä tuntemuksena oli lähinnä lievä kiukku. Oliko nyt aivan pakko nämäkin vielä julkistaa – oli vaikea uskoa, että näillä Vanhasen sykintäviesteillä on minkäänlaista yhteiskunnallista merkitystä.

Myöhemmin päivällä tajusin, että ensinnäkään poliitikkojen korkeat palkat eivät enää tulekaan pelkästään suuren vastuun takia, vaan palkkioilla kompensoidaan myös naurunalaiseksi joutumista ja yksityisyytensä menettämistä. Viestit luettuani olinkin lähinnä huvittunut. Ei Vanhasen teksti aivan yhtä railakasta ollut kuin Prinssi Charlesin “haluaisin olla tamponi sisälläsi” -lässytykset Camillalle, mutta samaa noloa tasoa lähestyttiin.

Toisekseen oli mukava huomata, että Matti Vanhanen on sittenkin mies. Raukka pieni miespolo ja juuri niin mielikuvitukseton ja todellisuudesta irrallaan kuin julkisesta esiintymisestä on voinut päätelläkin, mutta on hän sentään joskus yrittänyt jotain tunteakin.

Ja kolmanneksi: onhan Vanhanen sen verran pässinpää-pääministeri ollut, että pienikin kiusa on hyvästä. Ja jos kävisi niin onnellisesti, että Vanhanen tämän prosessin päätteeksi jostain syystä päättäisi erota, olen valmis myöntämään muutamankin Pro Finlandia -mitalin tällä Isotalo-tyypille.

Oman etunsa tähden suosittelisin Matille nyt vain tiukkaa “turpa kiinni” -doktriinia. Kommentoimalla tätä tuoreinta käännettä pääministeri menettää viimeisetkin rippeet arvovallastaan. Odottelen vain, uskaltavatko esimerkiksi Tabermann tai Veltto huutaa eduskunnan täysistunnossa “nati nati” tai muita vastaavia kiusallisia heittoja. No, ehkä se olisi  jo turhan kohtuutonta työpaikkakiusaamista. NOT.

(ja lopuksi: oikeastihan Vanhasen viestit olivat aivan järkyttävää luettavaa! Okei, SMS:t kirjoitetaan kiireessä ja kiihkossa, mutta silti: ei yhtään välimerkkiä!? Ei kyllä omalla kohdalla tulisi suhteesta yhtään mitään, jos viestit olisivat tuollaista käsittämätöntä siansaksasoopaa. “Ranskassa yhä aurinko paistaa tää päivä meni hyvin”. Huhhuh… toivottavasti välimerkit olivat kadonneet vain kuulustelupöytäkirjoista ja alkuperäisissä olisi sentään joku tolkku ollut. Muuten olen tosissani huolestunut pääministerin älykkyyden tasosta ja hänen asettamastaan esimerkistä äidinkielemme kunnioittamisen suhteen. Nykyiselle älykkään oloiselle heilalleen Matti tuskin tuollaista skeidaa kehtaa näpyttää. Ikelläkin olivat sentään välimerkit hallussa.)

Tätä mystistä fiilistä tarjoaa nyt Yhdysvaltain Kongressin Kirjasto, joka on siirtänyt kopioinut Flickriin (miten hitossa “flickr” taipuu suomen kielellä) omista varastoistaan parisataa tuhatta kuvaa, joista osa on myös uljaita värikuvia.

Värifilmi 1930-luvun Amerikassa maksoi palkkatasoon nähden luultavasti huimaavia summia. Jotain hohtoa valokuvaukseen toi eittämättä se tosiseikka, että jokainen räpsäys maksoi päivän palkan. Vähän kuin 15 vuotta sitten tyhjä cd-aihio maksoi 50 mk. Levynpoltto oli harras tilaisuus.

(PS: windows/mac-ympäristöissä kuvat kannattaa selailla PicLensillä. Missä Linux-versio, mur!)

Kuvauksen perusteella varsin mielenkiintoinen paikka; muutaman minuutin oleskelun jälkeen huomio alkaa kiinnittymään viimeisiin jäljelle jääneisiin ääniin: sydämenlyönteihin, suolistosolinoihin ja -kurinoihin, korvien huminaan. Huoneessa oleskelu paljastaa armotta riippuvuutemme kuuloaistista. Voisikohan kokemusta verrata yhtäkkiseen kuuroutumiseen?

Paikan pomo Steve Orfield paljasti myös yhä käynnissä olevan vedonlyönnin: kestä 45 minuuttia huoneessa valot poissa, ja voitat keissin kaljaa:

He said they have an ongoing bet for a case of beer regarding the chamber. If someone can last 45 minutes in there by themselves with the lights off, then they get a case of beer. If I remember correctly no one has been able to make it past a half-hour yet.

Kotibudjetilla voisin järjestää samantyylisen vedon: kestä 45 minuuttia pimeässä huoneessa. Huone tosin ei ole äänetön vaan kaiuttimista pauhaavat MAMBAn suurimmat hitit.