Wii on itse hauskuus. Wii on sosiaalisen elämän pelastus. Wii koukuttaa ei-pelaajatkin videopelien hengästyttävään maailmaan. Wii-bileet ovat miesten vastine tupperware-kutsuille.

Näin ainakin, jos uskomme Washington Postia, ja uskommehan me. Maailman mahtavimman valtion pääkaupungin valtalehteä on pakko uskoa, tai joutuu Guantamamoon tai perussuomalaisten kanssa vaaliliittoon.

WP kertoo uutisessaan uudesta nousevasta juhlagenrestä, Wii-partyista. Kyseisiä bileitä on täälläkin jo pari kertaa järjestetty, ja joka kerta on vähintään kaksi vatsalaukun leikkausarpea revennyt joko naurusta, liian rytmikkäästä keilailusuorituksesta tai yltiöpäisestä tennis-smashista.

Vaikka Sonyn pääjohtaja väittää Wiitä "impulssiostokseksi" ja Wiin ostajien ostavan vähemmän pelejä kuin PS3:n ostajien, tosiasioita ei voi väistää. Nintendo on tyhjentänyt Wiillään eturessun, ja muut konsolit ovat auttamattoman passé, varsinkin Xbox 360. Wiitä myydään noin kaksinkertainen määrä PS3:een verrattuna (kpl-määrä, dollarimäärä varmaan suunnilleen tasoissa) ja varastot viedään edelleen käsistä. Japanissa PS3 on jo alennusmyynnissä (onkohan blu-ray aseman tehdashinta jo pudonnut) ja Amerikassakin laitetta löytyy isot kasat markettien hyllyiltä.

Lauantaina on tarkoitus kokeilla ensimmäistä kertaa virallista demolition derbya, eli tennistä neljällä WiiMotella, neljällä pelaajalla ja neljälläkymmenellä kaljalla. Onneksi ei kuitenkaan tässä kämpässä, sirkus siirtyy viikonlopuksi isompaan huoneistoon. Mukaan voi ilmoittautua kommenttipalstalla.

PS: Wii Sports Experiment muuntuu myös kirjaksi.

Ostin nimittäin rannepainot ja kokeilin Tennistä niillä. Muutaman erän tennismatsi näillä alkaa olla jo erinomaista liikuntaa. Töitä saa tehdä jo melkein tosissaan, ja painojen antama lisävastus itseasiassa parantaa tuntumaa ja antaa edes pienen illuusion siitä, että kädessä on maila, joka painaakin jotain.

Wii kuntoiluvälineenä lyö itsensä läpi varmasti, odottelen vain ensimmäisen aikakaus- tai sanomalehden heräämistä käsittelemään asiaa. Ehkä sitten, kun Idols- ja Euroviisukohut laantuvat.

Haittapuolena painoissa on tietenkin se, että nyt touhu näyttää vieläkin typerämmältä kuin aiemmin. Toivoa sopii myös, että Wiimoten rannelenkit kestävät ylimääräisen painon.

Nyt on selvää, ettei nykyisessä asuinpaikassa uskalla nelinpelitennistä järjestää. Kuvassa meneillään oleva kolminpelitenniskin aiheutti jo tönimistä ja kolinaa riittävissä määrin. En ole vielä huomannut asuntoilmoituksissa mainintoja huoneiston soveltuvuudesta Wii-pelailuun, mutta eivätköhän konsolin yleistyessä nämäkin maininnat ilmesty kuvausteksteihin.

Lisäsin video-sivuille järkevän näköistä pätkää WarioWare Smooth Moves -pelailuista. Kiitos Kehno L.I. Tatsgamamolle kuvista ja videoista.

Ja taas erä tennistä, pakko nostaa oma Mii pro-tasolle joka lajissa. Tennismatsit tietokonetta vastaan venyvät nykyään pitkiksi, koska pelitapahtumat alkavat muistuttaa liikaa oikeaa tennistä: pitkiä palloralleja vain täydellisten lyöntien tuodessa ratkaisuja.

1. Lisälaitteilla rahastus on törkeää: Wiimote ohjain 52 euroa, RGB-kaapeli 38 euroa, Nunchuk-lisäohjain 28 euroa. Tästä tuskin päästään koskaan eroon konsolimaailmassa.

2. Online-ominaisuudet ovat aneemiset – ensimmäinen verkon yli pelattava peli taitaa tulla vasta keväällä. Mukava olisi paukuttaa WiiSportsin pelejä verkossakin. Tässä suhteessa alkuperäinen Xbox Live oli jo vuonna 2002 valovuosia edellä.

3. Ei digitaalista antoa äänelle – hankaloittaa omalla kohdallani systeemin virittämistä, piti vetää Wiin AV-sovittimesta äänipiuhat erikseen vahvistimelle. Olisiko Toslink-liitin niin paljon maksanut?

4. Kädet ja jalatkin kipeät yltiöpäisestä Tenniksen ja Keilailun vääntämisestä – pitää opetella eläytymään vähemmän. Tästä voi syyttää vain itseään.

Hyvät puolet kuitenkin pesevät huonot edelleen 100 – 0. Erityisesti kaiuttimen lisääminen Wiimoteen on osoittautunut neronleimaukseksi, lyöntiäänet ja muut efektit kuulostavat yllättävän hyviltä ja tehokkailta mitättömän tuntuisesta ohjainkaiuttimesta.

Muutama kaveri on jo käynyt Wiitä ihmettelemässä, ja kaikki ovat pitäneet näkemästään ja kokemastaan erittäin paljon. Eräs otti jopa puhelimellaan videopätkiä taivutellakseen perheen johtoryhmän Wii-hankinnan taakse. Katsotaan onnistuuko, itse vetoaisin ainakin Wiin rooliin paitsi hupilaitteena myös kunnonkohottajana. Laitteen mukana pitäisi tulla sykemittari.

Wii Sportsin peleistä on löytynyt yllättäviä realismin kukkasia: Golf on Wiissäkin peli joka vituttaa – ainakin jos putti ei kulje tai avaukset karkaavat kentän rajojen ulkopuolelle ja keilailu taasen on laji, joka alkaa sujumaan vasta muutaman kaljan jälkeen. Tämä osoitettiin lauantain sessiossa, jossa allekirjoittaneen "Tornados-kierre" ei purrut lainkaan ennen seitsemättä kaljaa. Kaljan voideltua kierteen kohdalleen, ei ennätyssarjaa (212) estänyt mikään.

(Tarkkaavaiset huomaavat pientä lipsumista tipattomuudesta.)

Sportsin lisäksi pelikatalogiin on ilmestynyt Wiimote-ohjainpaketin mukana tullut Wii Play, joka on lähinnä ohjaimen hallintaa opettava kokoelma minipelejä. Minipelien joukossakin on tosin pari helmeä, Pingis ja Ilmakiekko. Varsinkin ilmakiekon parissa on epilepsiakohtaus lähellä. Duck Huntia muistuttava räiskintäpläjäys, psykedeelinen kuplienpoksauttelu ja anarkistinen lehmäralli ovat nekin hauskoja hetken verran. Tankkisotaa, kalastusta ja hahmontunnistuspeliä tuskin jaksaa toista kertaa kokeilla. Ysipallon toteutusidea on maukas, mutta pelissä ei ymmärrettävästi ole lainkaan syvyyttä, peli on pelkkää ysipalloa.

Wii-huuman innoittamana pistin jopa Oikotien ilmoitusvahdin etsimään vähän isompia kämppiä – ei tässä pikkukaksiossa mahdu nelinpelitennistä pelaamaan sitten millään. Isompi näyttökin pitäisi hankkia, split screen -moodissa meininki on hiukan liian ahdasta.

Kaiken kaikkiaan odotukset tulevien pelien suhteen ovat korkealla. Ohjain toimii, ja huolellisesti tehtynä pelikokemus on ainutlaatuinen. Wiillä pelaaminen onkin tällä hetkellä hauskinta puuhaa, jota housut jalassa voi harrastaa. Ohjain ja siihen kohdistuva lähes sokea usko ovat tietenkin myös riski – ilman ohjaimen tuomaa hupia Wiin vertailu muihin konsoleihin on julmaa puuhaa. Kun kontrollimetodin uutuudenviehätys haihtuu ja jos uusia ohjainta hyödyntäviä innovaatioita ei tule markkinoille, Wii on pelkkä GameCube 1.5, ja se olisi kuolemaksi tälle systeemille.

Mutta nyt vielä yksi erä tennistä.

Pelattavuus on jotain aivan toista mihin on ikinä tottunut, hiki valuu jo baseballissa ja nyrkkeilyssä jopa hengästyy. Lisäksi golfissa ja keilailussa oikean elämän lajitekniikan hallitseminen auttaa Wii-maailmassakin. Tennistä en ole koskaan harrastanut, mutta siinäkin tuntuivat ylä- ja alakierteet purevan. Laite on loistava tekninen saavutus!

Wiissä on muutakin hienoa: Operan webbiselain, omat Mii-hahmot ja näille Wii Fitness ja Skill Level -tasot Wii Sportsissa ja eittämättä muita ominaisuuksia muissa peleissä, Virtual Console eli tuki vanhoille Nintareille NESistä N64:een sekä Megadrivelle että PC Enginelle. Sokerina pohjalla sääpalvelu, jonka avulla pystyy tarkistamaan vaikka Mikkelin viiden päivän ennusteen.

Huono puoli on myyntipaketin puutteellinen varustus: mukana tulee ainoastaan yksi Wiimote/Nunchuk-pari ja vain komposiittikaapelit. Pelit pyörivät riittävän hyvin komposiitillakin, mutta webbiselailu ei oikein luonnistunut – taidan hakea RGB-kaapelin kaupasta.

Ostakaa oma Wii heti kun niitä saa. Huhut kertovat, että tässä erässä Suomeen tuli 200 kpl konsoleita. En tosin tiedä, onko kyseessä oikeasti koko Suomen erä vai pelkkä Stockmannin erä. Harmillisesti hinnassa on perinteinen Suomi-lisä, svh. 269 euroa.

Video-sivuilla on pätkiä Mestari Qupon taidonnäytteistä tenniksen, nyrkkeilyn ja golfin saralla. Nauttikaa.