Category — Triops
Ziljoonas Menijä
Kansaa edustavan Nimrodin WWW-sivuilla kävi 30.12. 2006 yhdeksässadaskahdeksaskymmeneskolmas (983.) kävijä.
Kävijälaskenta käynnistyi 6.8.2006, kun ensimmäiset osumat tälle domainille näkivät päivänvalon. Sivut avattiin samaan aikaan ei minkäänlaista keskustelua herättäneen triops-istutuksen kanssa, minkä seurauksena hakusana "triops" on tähän astisessa kronologisessa todellisuudessa ollut syynä kuuteen nimrod.fi-vierailuun. (kiitos ja es tut mir leid)
Ahkerimmin on luettu sivuston indeksisivua, ehkä sen vuoksi että se tulee ensimmäisenä väistämättä vastaan. Blogilista.fi:n pitäämän tilaajalistan mukaan Nimrodin blogi on tällä hetkellä Suomen 6156. suosituin. Muita suosittuja teemoja ovat indeksisivun ohella olleet selaimen back- ja exit-nappulat.
Viime viikkoina sivuilla on ollut päivittäin noin 53 kävijää 13 eri osoitteesta.
Nimrodin sivuilla VOI kommentoida kaikkia tekstejä ilman ennakkosensuuria. Jos ennakkosensuuriksi ei lasketa kaikkien viestien moderointia.
Erityisen surullinen olen sivuille kirjoitettujen kommenttien surkean pienestä määrästä, sivujen ylläpitäjä Attila Nimrod sanoo. Pään sisäiset äänet ja hyvänpäivän tutut varoittelivat, että kommentteja ei vaan tule. Tähän päivään mennessä kommentteja on tullut suurin piirtein sama määrä kuin artikkeleitakin, mutta suurin osa kommenteistakin on omiani, Nimrod tilittää. Perhana, jos kaikki saunanlauteilla ja baarissa saamani kommentit tulisivat joskus blogiin, löisin laudalta Gandhinkin – ainakin pesäpallossa, Nimrod avautuu.
Miksi tätä sitten vieläkin jatkaa, jo viidettä kuukautta? Egoismi, narsismi, oman tyhmyyden naamiointi pitkien lauseiden taakse, siinä ne suurimmat syyt. Ja jonain kauniina päivänä – jostain tällaisesta voi olla jopa ylpeä. Ainakin tämä estää kaikenlaiset valtakunnalliset luottamustoimet, kuten Jari Vilénin uran esti hänen copy-pastetettu gradunsa. Eikun…
Oikeasti blogilista.fi:n kautta tämän blogin on tilannut yksi ihminen. (ilmoittautukoon heti!). Seitsemän päivän aikana listan kautta 19 lukijaa! Ylistys! 
Inspis: Miljoonas kävijä
December 31, 2006 7 Comments
Live fast and die young (twice) – the Buffy way
Buffy is dead baby, Buffy is dead. Ehkä syynä oli korviahuumaava imurointi, ehkä Suomen voitto Puolasta. Ehkä kaukainen supernova lähetti gammapurskeen kohti Maata ja tappoi muutkin alkukantaiset elikot (ei olisi ensimmäinen kerta). Joka tapauksessa Buffy on kuollut ja jatkaa elämäänsä ainoastaan läheistensä muistoissa.
Niin kuoli Buffy
Äyriäisen kunniaa
ain puolustaen
Niin kuoli Buffy
syyskuisen kuun alle
muistojen virtaan
September 6, 2006 4 Comments
Buffy – three weeks of mischief and mayhem
Buffy potkii ja on kolmeviikkoisena kloppina enemmän elossa kuin koskaan. Elikon pituutta on veden läpi hiukan vaikea arvioida, mutta fiksu raha sanoo n. 6 cm. Ystävällismieliset naapurit ovat “ostaneet” lemmikille hiekkaa altaan pohjalle, mikä kiistämättä kohensi elikon elämänlaatua.Hiekkaa voisi kohta jopa lisätä, koska altaan pohja tuntuu Buffyn jo sangen suurisuuntaisissa porausprojekteissa tulevan kiusallisen nopeasti vastaan. Oheisessa kuvassa Buffy esiintyy koko 10-päiväisessä komeudessaan. Tuoreita kuvia heti, kunhan kamera sanoo taas jotain muuta kuin “Replace Batteries”.August 29, 2006 No Comments
Buffy lives!
Ja niin siinä kävi, että iso paha susi-triops söi kaikki heikommat lajikumppaninsa ja hallitsee nyt valtakuntaansa kuin parhaaksi näkee. Kokoa, näköä ja persoonallisuutta alkaa jo olla sen verran, että nimenannon aika oli koittanut: ötökkä olkoon Buffy, The Triops Slayer.
August 12, 2006 No Comments
Suuri päivä – ehkä
Triopsien suuri kuoriutuminen pitäisi tapahtua noin 18-30 tunnin kuluttua “istuttamisesta”. Nopean laskuopin mukaan tämä tarkoittaisi iloisia perhetapahtumia 7.8. 2006 klo 17 – 8.8.2006 klo 05.
Tänä aamuna tilanne näytti hyvältä, pikkumunaset kelluivat vedessä ja lämpötila oli passeli +24 celsiusta.
August 7, 2006 1 Comment
Triops-projekti käynnistynyt
Triopsit istutettu 6.8.2006 klo 23:35
August 6, 2006 No Comments


