Jos on kiire vielä viime vuonna ikuisiksi itseään luulleilla opiskelijoilla, niin kiire on kaksinkertainen graduvirityksiä vastaanottavilla laitoksilla ja tiedekunnilla. Pitäisi sekä antaa asiantuntevia ja hyödyllisiä kommentteja että huomata mahdolliset huijaus-copypastetuksetkin. Vielä nykyään kopiointiyritykset paljastuvat ennemmin tai myöhemmin, mutta miten käy jatkossa, kun yleisesti saatavilla olevan tiedon määrä jatkuvasti lisääntyy ja ennen kaikkea kun näitä tietoja yhdistelevät algoritmit riittävästi parantuvat?

Algoritmiikan paranemisesta on jo olemassa melko vaikuttava esimerkki: Philip Parker, liikkeenjohtamisen professori Inseadin kauppakorkeakoulusta Pariisista, on nimittäin “kirjoittanut” kehittämillään algoritmeilla ja internetistä vapaasti löydettävissä olevalla tiedolla yli 200 000 kirjaa lähes kaikesta kuviteltavissa olevasta aineistosta. Amazon.com listaa näistä yli 140 000.

Youtube-video paljastaa “kirjoittamisprosessin” melko suoraviivaiseksi tapahtumaksi. (video kertoo  Parkerin kehittämän teknologian käyttömahdollisuuksista myös mm. opetuspeleissä) Ohjelmistolle syötetään rajattu määrä faktoja ja tämän jälkeen softa pulauttaa käyttövalmiin kirjan. Ei tämä tietenkään aitoa uutta tietoa tuota, mutta helpottaisi varmasti graduissa ja jopa korkeamman luokan kirjallisuudessa ainakin “aikaisempi tutkimus” -osion vääntämistä. Sehän tuntuu olevan pakkopullaa jo nyt, johon harva omia suuria ajatuksiaan paukuttaa.

Epätoivoisten gradujenkirjoittajien auttamisen sijaan tällaisten menetelmien hyödyllisempi käyttötarkoitus lienee sittenkin vaikeasti kaivettavissa olevan ja pienen kysynnän uhriksi joutuvan tiedon helpomman jäsentämisen mahdollistaminen. Itse asiassa tämänkaltaisen teknologian tutkiminen, analysointi ja eteenpäin kehittäminen olisi aivan mainio gradun aihe! Konstruktiivinen osuuskin olisi lähes legendaarisella metatasolla. Voisiko tässä tapauksessa koko gradun pullauttaa nojautuen pelkkään algoritmiin ja näin todistaa menetelmän nerokkuus tai aikaisemmin huomaamatta jäänyt sisäänrakennettu heikkous?

PS: Tuntuu muutenkin siltä, että epäseksikäs informaatiotutkimus kehittyy kaiken muun tieteen varjossa hurjempaa vauhtia eteenpäin kuin itse tajuankaan; Googlen etusivu on vain pintakuohua. Viiden vuoden päästä research-on-demand on yhtä helppoa kuin “I’m feeling lucky”.

Tähän D. Bowien esittämään kysymykseen saatetaan saada positiivinen vastaus yllättävällä tavalla. Entinen NASAn työntekijä Jim McLane nimittäin ehdottaa kustannusten säästämiseksi Marsiin yhdensuuntaista yhden henkilön matkaa.

Artikkelissa esitetyt pointit ovat kieltämättä vinhoja – ehkä tämän kaiken kurjuuden keskellä ihmisiä innostamaan tarvitaan aito 60-lukulainen seikkailu, ja mikäpä olisi parempi kuin pioneerihenkinen marsinvalloitus! Tuen ideaa, ja jos seuraava joulupatakeräys suunnataan Mars-matkailuun, niin euro pataan vilahtaa.

Jaa että miksi Marsiin pitäisi yleensäkään mennä? Koska se on siellä!

Planeetan arvioitu lämpötila on n. 0-40 celsiusastetta, eli mahdollinen vesi olisi planeetan pinnalla nestemäisessä muodossa, mikä on edellytys elämälle kuten me sen tunnemme. Taivaankappale kiertää tähteään erittäin lähellä, sillä planeetan "vuosi" eli kiertoaika aurinkonsa, Gliese 581:n, ympäri on vain noin 13 päivää. Lisäksi nyt löydetyn planeetan ja keskustähden välissä kiertää Neptunuksen kokoluokan (n. 15 Maan massaa) kaasuplaneetta, jonka kiertoaika on vain neljä päivää. Kauempana tähdestä on uumoiltu olevan vielä kolmannenkin planeetan, jonka kiertoaika olisi n. 84 päivää. Tämän planeetan massa on laskelmien mukaan n. 8 kertaa Maapallon massan suuruinen.

Tiedemiehiä ja mediaakin on tähän asti kiinnostanut lähinnä fakta, että planeetta kiertää tähteään alueella, joka mahdollistaa nestemäisen veden esiintymisen planeetan pinnalla. Tämän lisäksi mielenkiintoista olisi mielestäni spekuloida planeetan vuodenajoilla, auringonnousuilla ja muilla planetaarisilla ilmiöillä. Ilmeisesti pyörähdysaikaa ei pystytä kovin helposti laskemaan, joten yön ja päivän vaihteluista ei ole tarkkaa tietoa. Luulisi kuitenkin, että erittäin lähellä kiertävän Neptunuksen kokoisen planeetan vaikutus olisi planeetan yön ja päivän vaihteluihinkin melkoinen, vaikkakin keskustähden valovoima ei omalle Auringollemme pärjääkään. Ja minkälaiset ovatkaan vuorovedet planeetalla, jonka ympäristöön vaikuttavat epäilemättä valtavasti suuremmat painovoiman vaihtelut kuin omaan planeettaamme? Kun näihin vielä lisätään mielettömät auringonnousut (taivaalla näkyvä aurinko on n. 10 kertaa leveämpi kuin Maassa), saadaan aikaan melkoinen paikka asua ja elää!

Olen monia tieteiskirjoja lukenut, mutta on pakko myöntää, että tämä uutinen sai minut paljon innostuneemmaksi sci-fi-arvuuttelusta kuin mitkään kirjat tai muut spekulatiiviset pätkät. En heti saa edes mieleeni opusta, jossa olisi juuri tämän tyyppisellä elämää (jopa älyllistä) ylläpitävällä planeettajärjestelmällä spekuloitu. Joku kansantajuistava tähtitieteilijä (esimerkiksi Tuorlan observatorion johtaja Esko Valtaoja tai tähtitieteestä kirjoittava toimittaja ja dosentti Leena Tähtinen) voisi spekuloida oikein kunnolla elämästä tällaisessa paikassa, ja antaa Photoshoppia osaavalle graafikolle ohjeet kuvittaa juttu viimeisen päälle näyttäväksi. Onneksi kyseessä on verran iso paukku, että varmasti seuraavissa Tiede- ja Tieteen Kuvalehti -lehtien numeroissa saamme näitä juttuja ahmia.

Avaruusmatkailijat ja matkojen suunnittelijat ovat varmasti jo merkanneet ruksilla Gliese 581:n. Harmi, kun en taida elää niin pitkään, että näkisin tähtienvälisen luotaimen matkaanlähdön. Siihen kuitenkin uskon, että lähivuosina löydetään planeettoja, joilla todetaan vettä todella esiintyvän. Tämän jälkeen Maapallon ja elämän ainutlaatuisuus täällä on viimeinkin heitettävä romukoppaan, ja hyvä niin. Universumi on tarpeeksi iso paikka muillekin elämänmuodoille.

Avaruusteleskoopit kaipaavat tietenkin softaa pyöriäkseen, ja tämän softan teon NASA on uskonut IBM-nimiselle pikkuiselle IT-narikalle. IBM on ottanut homman tosissaan, ja pistänyt uusimmat teknologiat peliin. Ote CRN:n julkaisemasta aihetta käsitelleestä uutisesta:

IBM announced Friday that its Rational Rose Real-Time modeling software is being used throughout the project to link the work of more than 50 developers from various agencies.
IBM’s software is a Unified Modeling Language (UML) tool for visually modeling software artifacts and creating blueprints for complex development projects. As developers create their assigned pieces of the new telescope’s software systems, the project’s leaders can drag-and-drop component code into the master project.

Tämä kuulostaa hauskalta. Kooderit koodaavat, ja managerit raahailevat ja tiputtelevat koodikomponentit paikoilleen: "Hmm, tähän tarvitaan teleskoopin zoomaus-funkkaria, tähän tilt ja pan, tähän splash screen, mitenkäs tää komponentti toimii…" CRN:n uutinen jatkuu:

An IBM spokesman said the Webb telescope project marks the first time he’s aware of that NASA, a frequent IBM client, has used Rational Rose Real-Time software.

Onko ihan fiksua käyttää ensimmäistä kertaa jotain uutta ja hienoa UML-työkalua avaruusteleskoopin ohjelmiston toteutukseen? Vehje on kuitenkin sen verran kaukana, ettei kukaan Maan pinnalta yletä reset-nappulaa painamaan. Ja oikeastiko tämä IBM:n megamahtava uusi työkalu generoi koodia, jota voidaan käyttää niinkin äärimmäisessä laitteessa kuin kiertoradalle ammuttavassa teleskoopissa? Epäilen vahvasti asiaa.

Epäileviä tuomaita kuten minua lohduttavat analyytikot kuten Embedded Market Forecasters -yhtiön UML-evankelista Jerry Krasner. Digitoday lainaa heppua:

"Lähestymistapa ei kuitenkaan ole vielä yleisesti käytössä, sillä monet ohjelmoijat eivät käytä metodia."

Niinhän se on, että ei ole yleisesti käytössä, jos monet eivät käytä. Krasnerin puolustukseksi (ja suomentajien mollaamiseksi) sanottakoon, että Krasnerin sanoman ydin on hieman kadonnut käännösvaiheessa. Alunperin kaveri sanoi: 

"The approach is still not routinely used because most programmers have not adjusted their methods."

Eli tarkempi suomennos olisi: "Lähestymistapa ei ole vielä yleisesti käytössä, sillä ohjelmoijat eivät ole vielä muuttaneet toimintatapojaan lähestymistavan edellyttämällä tavalla." Tämän uskoo jo helpommin, ja lauseessa on jotain järkeäkin. Silti epäilys jää kytemään. Onko generoitu koodi, vaikka sitten IBM:n huipputuotteen generoima, ikinä tarpeeksi hyvää? Tuoko se koskaan kustannussäästöjä, onko se helpommin debugattavaa tai ylläpidettävää? Kokemukseni ja tietoni eivät riitä vastausta antamaan, mutta se tosiseikka, että UML on ollut otsikoissa jo vuodesta 1997, eikä sekään mikään hopealuoti ole ollut, antaa jotain osviittaa.

Tätä C++ koodikomponenttien ja niitä yhdistävän UML-työkalun yhteenlaskettua koodimassaa tulee suunnitelmien mukaan olemaan n. 200 000 riviä – arvuuttelen, että tästä suurin osa on generoitua. Työkalun on oltava todella hyvässä tikissä, jotta koodista tulee ylläpidettävää. Ja sitten, onko työkalunkaan koodi kenenkään hallussa? Tasoja ja mahdollisuuksia vetää homma pieleen on monia, liian monia.

Peloistani huolimatta toivon, että IBM ja NASA onnistuvat ja James Webb pysyy kiertoradalla vähintään yhtä kauan ja laajentaa kosmostajuntaamme vähintään yhtä dramaattisesti kuin uljas edeltäjänsä Hubble!