Oma suosikkini (huolimatta becksistä) ja aika lähellä myös tilaus-asennus-ihailu-prosessia on Sticklebook, "näkymätön" kirjahylly.

Kotikutoinen aiemmin esitelty kirja- ja lehtisäilytysratkaisu on tietenkin edelleen tavoitteena. Ohessa vielä kuva "lehtikorista". Jos joku tuollaisia näkee jossain myytävän, ilmoittakoon heti. Tosin taisin puolittain ilmaista kotikotona haluni napata siellä makoileva yksilö ennakkoperintönä itselleni.  

Ongelma kärjistyy varsinkin aikakauslehtien tapauksessa. Niitä ei millään viitsisi katsella ympäri kämppää ajelehtimassa, mutta toisaalta niitä ei voi heittää lukematta roskiinkaan saatika säilöä jonnekin lehtikansion tai sinänsä siistin lehtikasan jatkoksi – sinne lehti sitten unohtuu ja jää ainaisiksi ajoiksi lukematta.

Ratkaisu kuitenkin on olemassa: valtava rottinkinen, (tai muuta riittävän boheemia materiaalia) pyöreä ja matalahko lehtikori, jonka voi asetella keskelle tilavaa olohuonettaan, ja johon voi kaikki sisääntulevat lehdet heittää. Siististi omaan paikkaansa, mutta silti aina näkyvillä. Täydellinen kompromissi järjestelmällisyyden ja joustavuuden välillä!

Kotikotona aikoinaan (ja on vieläkin) oli juuri tällainen järjestely, ja elämä oli ainakin siltä osin helppoa. Lehdet löytyivät yhdestä paikasta, ja jos halusi nostalgioida viime viikon tai jopa viime vuoden lehdillä, tarvitsi vain kaivaa syvemmältä. Tosin, jos etsi jotain tiettyä lehteä, ei auttanut kuin sisukkaasti kaivaa. Toisaalta hyvin usein ainakin uteliaalle lapsen mielelle matka vanhoja lehtiä selaillen oli usein huomattavasti mielenkiintoisempi kuin itse päämäärä.

Uuteen kämppään on ehdottomasti jostain löydyttävä tällainen lehtikori, halkaisija vähintään metrin! Mutta mistä näitä löytää? Ilmeisesti idea ei ole valtavan suosittu, koska yleisimmät huonekalusivustot eivät lainkaan tunteneet tätä innovaatiota.

Kun kalja maistuu viidettä päivää tai maailma kaatuu jokaiselta ilmansuunnalta päälle tahi jos ympärillä vilkkuvat sadat tuhannet neonvalot, ei blogikirjoittelu hirveästi kiinnosta.

Kirjoitteluun löytyi kuitenkin kahdelta maestrolta kaksi hienosti eriävää näkemystä:

Neil Gaiman kirjoittaa Anansi Boysin loppusanoissa, kuinka joutui pitämään koko kirjoitusprosessista kolmen kuukauden tauon, kun huomasi kirjan etenevän aivan liian synkkään suuntaan. Hienoa oli huomata sama myös itse kirjasta; ensimmäinen kolmannes Anansi Boysista on täysin hervotonta matalaliitoa, kunnes liidokki tömähtää yhtäkkiä maahan ja tarina raahautuu eteenpäin erittäin vaivalloisesti.  Viimeisen kolmanneksen alkaessa alun iloisuus ja anarkistisuus kuitenkin palaavat takaisin, ja loppuosa kirjasta on jälleen tuttua mestarin kädenjälkeä (suosittelen siis lukemaan, kuten myös kirjan sisarteoksen, American Godsin).

Poliittisesti aavistuksen epäkorrekti näkemys tulee Leif Segerstamilta, Helsingin kaupunginorkesterin johtajalta. Segerstam luonnehtii Hesarin kuukausiliitteessä sinfonioitaan (tällä hetkellä 146 kpl) suunnilleen seuraavasti: "Ne ovat kuin spermaa, niitä on paljon ja jotkut onnistuvat, jotkut eivät".

Eli pitäisi siis pitää joko pitkä tauko kuten Gaiman ja ladata akut täyteen uutta intoa, tai sitten vain pumpata menemään kuten Segerstam. Ehkä luotan jälkimmäiseen ja pumppaan vain menemään.

Määräyksen taustalla on alkoholiasetus, jonka mukaan yksittäiselle henkilölle ei saa tarjota kerrallaan yli litraa olutta. Alkoholiasetuksen tekstissä kuitenkin mainitaan, että Tuotevalvontakeskus "voi hyväksyä järjestelyn, jolla poiketaan 2 – 5 momentissa säädetystä.". Kyllähän tässä on selkeä tilanne, jossa järjestely pitää hyväksyä! Oluttorni on nimittäin erittäin kätevä tapa aloittaa kesäinen päivä isommankin seurueen kesken kaikessa rauhassa olutta itselleen kaataen.

En pysty uskomaan, että esimerkiksi neljälle hengelle myyty neljän litran annos aiheuttaisi minkäänlaisia kurinpidollisia ongelmia – ja jos aiheuttaa, näitä ongelmia varten on portsareiden arvostettu ja ammattitaitoinen veljeskunta. Isompi ongelma, johon Tuotevalvontakeskuksen tanttojen kannattaisi puuttua, ovat nämä ns. "lärvilaudat", jotka olen henkilökohtaisellakin tasolla moneen kertaan todennut paholaisen annoksiksi. Näiden 8 x salmari, 6 x tequila -annosten kieltämisellä saavutettaisiin vain positiivisia tuloksia.

En tiedä kenelle lähettäisin kansalaispalautetta, tai onko siitä raivoraittiin pääministerin edelleen jatkaessa vallankahvassa mitään hyötyäkään, mutta perustan silti omassa isossa päässäni Pro Oluttorni -liikkeen – toimintatapana taitaa olla liikkeen hiipumiseen asti vain vanhojen hyvien aikojen muistelu, oluttornin varjossa oli mukava siemailla jumalten juomaa…

(kuvien krediitti: qupo)

Päivitykset ovat viime aikoina olleet hieman harvassa, kaikenlaista kiirettä on ollut, ja eilen napsahti viimeinen niitti.

Nimittäin: Wlannetin tarjoamat verkkoyhteydet ovat pätkineet aika paljon viime aikoina ja samoin linksysin reititin on temppuillut runsaasti varsinkin linux-distribuutioita torrentoitaessa. Näiden seikkojen takia olen joutunut useasti buuttaamaan sekä reititintä että varmuuden vuoksi homePNA-modeemia.

Molemmissa laitteissa on tietenkin erilaiset ja erilaista jännitettä ulospaiskaavat muuntajatt, mutta täysin samanlaiset virtaliittimet. Eilen sitten kävi niin (Niin se käy.), että jälleen kerran IVO-buutatessani laitteita, kytkinkin virtapiuhat väärin päin. Pieni ja avuton homePNA-boksi sai siis yli kaksi kertaa yli sallitun latauksen siunattua jännitettä sisäänsä ja sanoi vaimeasti **poof** ja pölläytti toimintaa ylläpitävän pyhän savun leijailemaan kämppääni. Se siitä netistä sitten tältä erää.

Nyt pitäisi miettiä, käynkö hakemassa kaupasta uuden HomePNA-sovittimen, vai siirrynkö kenties ADSL-aikaan ja luovun wlannetin palveluksista kokonaan. Päätös täytynee tehdä kuitenkin ripeästi, koska tällä hetkellä ainoa tie kotoa internetiin vie Saunalahden 3G-verkon kautta…

Kurt Vonnegut

Kissan kehdosta väsäsin joskus pikkupoikana lukiossa huimaavan syväluotaavan esseen, joka ilmeisen armollisesti on sittemmin hukkunut ajan virtoihin. Teurastamo vitosen sen sijaan luin ihan hiljattain, ja vaikka en sitä sen enempää aiokaan analysoida, on kirjasta kuitenkin pakko nostaa esiin legendaarinen katkelma, joka kuvaa sodan ja ihmisen toiminnan mielettömyyttä paremmin kuin mikään muu kirjallinen tuotos.

Kyse on tietenkin Billyn takaperin näkemästä unesta, jonka alussa reikäiset ja haavoittuneita sekä kuolleita täynnä olevat amerikkalaiset pommittajat nousevat perä edellä englantilaiselta lentokentältä. Edelleen perä edellä Saksan yllä lentäen koneet sammuttavat "ihmeellisellä magnetismilla" Saksan kaupungeissa riehuvat tulipalot, keräävät liekit terässäiliöihin ja nostavat säiliöt koneisiin. Tämän jälkeen koneet palaavat Englantiin (luonnollisestikin perä edellä), ja lopulta tiedemiehet purkavat säiliöt ja hautaavat niiden sisältämän materiaalin huolellisesti maankuoreen, jotta ne eivät aiheuttaisi vahinkoa enää kenellekään. Ensimmäistä kertaa pätkää lukiessani oli pakko laskea kirja kädestä ja vain nauraa. Sitten yhtäkkiä tajusin, että nauran kuvaukselle miljoonia kuolonuhreja vaatineista Saksan tuhopommituksista. Niin se käy.

Vonnegut oli myös taitava novelisti, ja ystävällisesti mies kirjasi myös ohjeita tuleville novelisteille. Ohjeet on listattu monissa paikoissa, mutta ilmeisesti "alunperin" No Strings Attached -blogissa. Ohjeet ovat niin hyvät, että niitä kannattaa toistaa useamminkin, joten tässä tulee:

1. Use the time of a total stranger in such a way that he or she will not feel the time was wasted.

2. Give the reader at least one character he or she can root for.

3. Every character should want something, even if it is only a glass of water.

4. Every sentence must do one of two things — reveal character or advance the action.

5. Start as close to the end as possible.

6. Be a sadist. No matter how sweet and innocent your leading characters, make awful things happen to them — in order that the reader may see what they are made of.

7. Write to please just one person. If you open a window and make love to the world, so to speak, your story will get pneumonia.

8. Give your readers as much information as possible as soon as possible. To heck with suspense. Readers should have such complete understanding of what is going on, where and why, that they could finish the story themselves, should cockroaches eat the last few pages.

Ohjeet löytyvät painetussa muodossa Vonnegutin novellikokoelmalta, Bogombo Snuff Box. Näillä kahdeksalla pointilla itse kukin danbrown osaa jo vääntää uuden hittinovellin – sitten enää parikymmentä samanlaista lisää, ja kokoelma on valmis. Tosin kuten Vonnegut itsekin sanoi, oikeasti hyvät kirjailijat rikkovat seitsemää ohjetta kahdeksasta. Ainoastaan ensimmäistä sääntöä on ehdottomasti noudatettava.

Vonnegutia jäädään kaipaamaan ja mies muistetaan varmasti yhtenä suurimmista amerikkalaisista 1900-luvun kirjailijoista. Miehen tuotanto elää (toivottavasti) vähintään länsimaisen sivistyksen tuhoon saakka. Ja parempi muistokirjoitus löytyy esimerkiksi New York Timesilta.

Ensi viikon tiistaina Tavastialla The Ark, lauantaina kotioloissa megamassiivinen HMI XI "Nürnberg" ja kolminaisuuden täydentää 23.4. Within Temptation. Miten tällaisesta tykityksestä voi selvitä? Kuten kaiken, myös vastauksen takana on nainen.

Nimittäin, kapellimestari Susanna Mälkki antaa musiikin kuunteluun neuvojaan Suomen Kuvalehden numerossa 14-15/2007:

1. Mene lattialle makaamaan ja anna [musiikin] valua sisään.
2. Älä odota mitään, vaan unohda ennakko-oletus siitä, mitä musiikki on.
3. Ei ole väärää assosiaatiota.
4. Älä uuvuta päätäsi, älä kuuntele liikaa kerralla.

Vaikkakin ensimmäinen neuvo on hankalasti toteutettavissa keikkaolosuhteissa (onnistunee lähinnä tahattomasti), ovat muut neuvot erittäin hyviä; musiikille (pl. taustamusiikki tai helvetillinen novarotaatio) pitää antautua, vaikka sitten pistämällä silmät kiinni. Musiikkia ei saa ajatella ennakkoon hyvänä tai huonona, vaan musiikkina. Musiikki saa herättää mitä tahansa mielikuvia, tiloja tai tarinoita. Vaikka säveltäjä yrittäisi sanoa jotain, se ei aina ole tärkeää. Mälkki sanoo: "en minäkään aina [merkitystä] löydä… on paljon, mikä menee meikäläiseltäkin yli hilseen."

Viimeinen ohje konkretisoituu hyvin usein HMI-iltojen jälkeen. Pää on uupunut, ja musiikin kotikuunteluun tulee väistämättä joskus pitkäkin tauko. Tauko on kuitenkin kuin treenien välinen lepo; silloin musiikillinen maku kehittyy, assosiaatiot löytävät uusia polkuja ja seuraavan HMI:n kolkutellessa portteja huomaa, kuinka erilaiselta maailma taas kuulostaa.

Näillä ohjeilla – let there be music!

Reissu on loistelias (ja ainoa tällä kaudella) mahdollisuus testata uunituoreita Rossareita, jotka mielenhäiriössä alennusmyynneistä ostin. Sattumalta jälkeenpäin arvosteluja lukiessani paljastui, että ostamani Rossignol Scratch Sprayer FS:t ovat sangen passelit sellaiseen laskuun (high grip on hardpack, high float on powder), mitä olin ajatellut Ylläksellä harrastaa (tai lähinnä opetella).

Tarkoitus olisi siis löytää viimeisen päälle tampattujen rinteiden ulkopuolelta hiukan uutta, syvempää ja jopa koskematonta lunta, jonka päällä uusien välineiden pitäisi olla kuin kotonaan. Eri asia on, onko laskija itse kotonaan, vai kutsuuko rinneravintola hyvinkin nopeasti.

Säätilan puolesta tilanne ei paljon parempi voisi olla, hiukan ripottelee uutta lunta ja torstai-aamuna paikalle päästyämme pääsemme varmasti korkkaamaan huippukuntoiset mestat. Tai sitten emme, joka tapauksessa edessä on mahtava viisi päivää huippuseurassa.

Huomenna ennen lähtöä on vielä silmäleikkauksen jälkitarkastus, tunnelmia sieltä, jos ehdin kirjoittelemaan. Sitten onkin kytkimen noston paikka ja kokka kohti Lappia. Läpi yön ajellaan, ja torstaina pääsee haistelemaan pitkästä aikaa lumisia maisemia.

Kaikissa tilanteissa salasanan ei kuitenkaan tarvitse olla huippuvaikea. Tällaisia tilanteita ovat mm. hotellien, lentokenttien tai muiden vastaavien tilojen internet-yhteydet. Näissä tapauksissa salasanat ovat lyhytikäisiä, eikä niillä pääse kovinkaan salaisiin tai kriittisiin paikkoihin mellastamaan. Jostakin syystä hotelleissa ja lentokentillä salasanat usein ovat kuitenkin edellä mainittujen HYJHj37khLIG49 ja JKH649GgyityHJkjh57:n sekoituksia.

Salasanat eivät kuitenkaan ole vaikeita torinolaisessa NH Santo Stefano -hotellissa. Pyhän Tapanin majatalossa internet-yhteyden muodostamiseksi tarvittava salasana arvotaan ilmeisesti englannin kielen sanaluettelosta ilman sen kummempaa filtteröintiä. Pokassa oli pitelemistä, kun viehättävä vastaanottovirkailija ojensi lapun, johon tarvittava tunnus/salasana-pari oli printattu. Respatytön arvoituksellisesta hymystä päättelin, että tyttö oli itsekin huomannut tilanteen sähköisyyden. Tai sitten vain kuvittelin…

Näöntarkkuus on parantunut lähestulkoon tasaisesti koko kuukauden ajan. Kuukausikontrollin aikakin alkaa jo olla, mutta yllättäen en ole saanut vielä aikaa varatuksi. Yksityistä kontrollia olen tietenkin tehnyt, aina luotettava Wikipedia pulautti tietoja vanhasta kunnon näöntarkastustaulusta, jonka nimi on "Snellen Chart".

Snellen Chartin kehitti hollantilainen silmälääkäri Hermann Snellen vuonna 1862, joten copyrightit ovat jo umpeutuneet ja taulusta löytyy helposti eri versioita printattavaksi vaikka huoneentauluksi (isompi versio (pdf), tulostusohjeet). Oikean katseluetäisyyden saa laskettua kaavasta (A-kirjaimen korkeus millimetreissä / 88) * 6. Rivi, jolla on seitsemän kirjainta, on käsittääkseni "20/20 vision" eli tri Snellenin asettama "referenssinäkö", ei siis suinkaan paras mahdollinen näkö.

Vähitellen alkavat erilaiset silmälaseihin liittyvät pakkoliikkeetkin helpottamaan, enkä tosiaankaan kaipaa vanhoja rillipääaikoja takaisin. Leikkaukseen uponneet 3000 euroa ovat osoittautuneet parhaaksi sijoitukseksi ikinä.

Niin ja se oma näkö mitattuna em. kotipolttoisilla tarkastustauluilla on suunnilleen tuota 20/20-luokkaa, ehkä hiukan huonompi, n. 20/25. Eli ei mikään paras mahdollinen vielä, mutta tästäkin näön pitäisi vielä jonkun verran parantua. PRK:n ansiosta korjausleikkaukseenkin on vielä mahdollisuus, jos näkö yhtäkkiä lähtisikin huononemaan.

Hiljattain totesin, että painoa on taas ne maagiset viisi kiloa liikaa, ja päätin yrittää päästä eroon liikakiloista. Laihdutus vaatii luonnollisesti pieniä elämäntapamuutoksia, joista yksi on aktiivisen lenkkeilyharrastuksen aloittaminen (aktiivinen = vähintään kaksi tunnin lenkkiä viikossa). Jotta lenkkeilymotivaatio heräisi ja pysyisi elossa, tarvitaan leikkikaluja.

Yksi tarpeellinen leikkikalu on sykemittari. Lueskelin muutaman tunnin erilaisia kuntoiluaiheisia foorumeita ja vertailin laitteiden ominaisuuksia, ja päätin tärvätä rahani Suunto T3 -sykemittariin. Laite näytti kyntensä samantien paljastamalla, että kestävyyskunto ei ollutkaan aivan niin hyvä kuin olin luullut. Tähänastiset lenkit ovatkin olleet liian kovavauhtisia – ei siis ihme, että lenkkeilyharrastus on aina hiipunut ylirasitukseen ja "veren makuun" suussa. Mittarin avulla voi oppia juoksemaan riittävän hitaasti.

Vanhat juoksutossutkin olivat tulleet jo maallisen vaelluksensa päätepisteeseen, joten ostin uudet kengätkin – tämän kevään muotiväri kengissä ainakin minulla on nyt sitten neonkeltainen. Enpähän jää ainakaan autoilijoilta huomaamatta.

Toinen motivoiva tekijä on kaveripaine. Siksipä elämänmuutosprosessiin liittyy pieni hyväntuulinen vedonlyönti ja tulosten seuranta ja kommentointi – tarkkaavaiset lukijat löytävät linkin aivan lähimaastosta.

Lenkkeilyn, salibandyn ja Wii Sportsin voimalla ensi kesänä M-koon t-paitaan sonnustautuminen ei näytä enää naurettavalta!

Kaikille pitäisi olla selvää, että matkalle lähtiessä matkustusdokumenttien, kuten lentolippujen, passien, henkilökorttien ja viisumien on syytä olla kunnossa ja varmasti mukana. Dokumenttien voimassaoloaika on myös hyvä tarkistaa.

Aina tarkistuksille ei kuitenkaan jää aikaa, ja saattaapa käydä jopa niin, että tyystin unohtaa passinsa olevan säpäleinä. Tilanteen vakavuus kuitenkin ilmenee yleensä viimeistään ensimmäisellä passintarkastuspisteellä. Näin myös tällä kertaa Zakopaneen kohdistuneella matkalla.

Oheisesta kuvasta näkee, minkäkuntoisella läpyskällä allekirjoittanut lähti rohkeasti ja silmät sirrittäen valtakunnan rajoja ylittämään. Samantien Helsingin Katajanokalla tuli kylmää vettä niskaan, kun suomalainen rajavartija ilmoitti mielipiteenään, että "tällä passilla et ikinä pääse Viroon". "Ei se mitään, päästä edes laivaan", totesin kylmänviileästi, vaikka tosiasiassa pieni ruikku oli jo housuun päässyt. Loppuuko hiihtolomareissu jo ennen alkamistaan? Mitä ihmeen pahaa karmaa maksan taas takaisin?

Passin kehno kunto ja Viroon pääsyn epävarmuus kalvasivat mieltä lähes koko laivamatkan ajan, kunnes juuri ennen maihinnousua rytmiryhmän hyväsydäminen jäsen heitti avukseni passinkannet samalla kertoen matkustaneensa Kauko-Idässä useiden maiden alueella samanlaisella rikkinäisellä passilla. Tämä itseluottamuksen nostatus oli juuri sitä mitä tarvittiin rajan menestyksekkääseen ylittämiseen, ja niinhän siinä kävi, että virolainen rajauuno tuskin edes huomasi, että passi oli hajalla.

Edessä oli kuitenkin vielä useita rajanylityksiä, ennen kuin oltaisiin Puolassa. Onneksi entisistä Itä-Euroopan ajoista on jo päästy, eikä yksikään rajatarkastaja ollut enää kovinkaan kiinnostunut muotoseikoista – olimmehan kuitenkin jo Viron rajan ylittäneet. Vasta Slovakian puolelle matkustettaessa sikäläinen yli-innokas tarkastaja otti kovan onnen passin käteensä runnoten sen lopullisesti säpäleiksi puheryöpyn kera. Ilmeestä päätellen tosin näytti siltä, että passitarkastaja luuli itse rikkoneensa dokumentin.

Tarinan opetus: Älkää koettako onneanne rupisilla passeilla. Pikapassin saa vuorokaudessa – ei pitäisi olla ylivoimaista hoitaa peruselementit kuntoon. Minulle kuitenkin tällä kertaa oli – eikä viimeistä kertaa, pahoin pelkään. Ensi viikolla olen kuitenkin jo uunituoreen biometrisen passin helpottunut omistaja.

PS: Prkl, passi ollut lähellekään 10 vuoden ikäänsä täyttänyt! Passivanhuksella oli ikää korkeintaan 9 v 2 kk.
PPS: Ilmeisesti EU:n innokkaimmat passivirkailijat ovat suomalaisia.

Kelit eivät tietenkään urheiluharrastuksia suuremmin suosineet, sillä Zakopanen paras mesta Kasprowy Wierch oli laskukunnossa vain pari tuntia, eikä sinänsä loistavassa Slovakian Tatranska Lomnicassakaan ehditty kuin muutama tunti tuupata. Kaljanjuontia tai muuta illanviettoa huonot säät eivät sentään haitanneet.

Paikallinen puolalainen olut osoittautui erittäin hyväksi, varsinkin oheisessa kuvassa komeileva Tatra Pils, "Piwo Z Charakterem, Doskonaly Pelny Smak, Tradycyina Receptura", eli vapaasti suomennettuna luultavasti jotain "Vahvaa olutta, paljon makua, perinteiset reseptit", paikallista Karhua siis?  Iskuryhmäämme miellytti erityisesti oluen riittävä alkoholiprosentti, 6,0 alc vol.

Paikallinen zakopanelainen kioskikin sai osansa suomalaisesta kulttuurista, kun kaljanostoretkellä tilasimme 48 olutta. Myyjä ei meinannut uskoa, mutta kun riittävästi huidoimme ja kerroimme, että todellakin haluamme 48 olutta, "24 yellow ones (Tatra) and 24 red ones (Warka)" myyjä pakkasi naureskellen ostoksemme.

Matkalla nähtiin myös Auschwitz-Birkenau ja Krakova, omilla tavoillaan vaikuttavia paikkoja molemmat. Varsinkin Birkenau (Auschwitz II) vakuutti pelkästään valtavalla koollaan. Parakkeja ja parakkien raunioita lähes silmänkantamattomiin – yli miljoonan ihmisen hautausmaa veti ilmeet vakaviksi.

Matkan wrap-up tilaisuus on buukattu lauantaille, jolloin käydään läpi myös tuhannet matkalla otetut kuvat. Ehkä jokunen osuva otos päätyy myös tänne.

Myöhemmin tulee (ehkä) lisää tarinaa rennosta jookoskookos-meiningistä (oppaan suosikkilausahdus "emmä mitään tiedä") ja 24 tunnin bussimatkasta läpi Itä-Euroopan McDonaldsien. Ja ihan vain holokaustin kieltäjien kiusaksi tarinaa myös Auschwitzin todellisuudesta.

Ensimmäinen vaihe on Suomenlahden ylitys, ja bileet ovat luvassa samantein. Lauantaipäivä menee mukavasti bussin kyydissä ja perillä Zakossa ollaan sunnuntaina aamupäivällä. Jos periltä löytyy kohtuuhintainen webbikahvila, saattaa blogiin ilmestyä päivityksiä matkan tunnelmista. Jos ei löydy, niin tunnelmat välittyvät palattuani 4.3.

Rahat on vaihdettu, passi pakattu, skimbakamat tsekattu, kaikki on valmista megalomaaniseen hiihtolomavyörytykseen!

Kontrolli on kuukauden päästä leikkauksesta, johon mennessä näönkin olisi pitänyt suunnilleen asettua paikoilleen. Tällä hetkellä näöntarkkuus heittelee jopa räpäytysten välillä – parhaimmillaan näkö on jo tosi hyvä, huonoimmillaankin ajokorttitasoa. Tänään pärjäsi jo ihan hyvin sählykentällä, ja autonkin rattiin uskaltaisi jo hypätä.

Itse leikkaustapahtuma alkoi runsailla puudutustipoilla (en halunnut missata yhtäkään tippaa), jonka jälkeen asetuttiin laitepatterin alle selinmakuulle. Hiukan lisää tippoja vielä, ja tämän jälkeen asennettiin luomenlevittimet ja tohtori aloitti silmän kuorikerroksen poistamisen. Olin hiukan toivonut päällikerroksen poistamista laserilla tai jollain muulla hienolla laitteella, mutta nytpä lääkäri käyttikin vanhanaikaista pienen lastan näköistä vempelettä, jolla turhat kerrokset kirjaimellisesti lapioitiin pois tieltä. Noin minuutin lapioinnin jälkeen laserit tekivät työtään vajaan puoli minuuttia. Laseroinnin päätyttyä silmän päälle asetettiin suojaava piilolinssi. Sama käsittely toistettiin sitten toiseenkin silmään. Leikkauksen aikana oli ainoastaan tärkeää katsoa "vilkkuviin valoihin" suoraan ylöspäin, siten että pupillit pysyivät suunnilleen ruodussa. Muusta toiminnasta ei tarvinnut (onneksi) huolehtia. Varsinaisen laseroinnin aikana noussut palavan lihan käry oli tietenkin varsin mielenkiintoista. Omituisinta oli silti silmän osien lapiointi. Onneksi puudutus oli tehonnut! Leikkaus oli ohi n. neljässä minuutissa.

Leikkauksen jälkeen hoitaja antoi lyhyet toipumisohjeet, ja sitten vain kotia kohti. Yhteensä aikaa vastaanotolla kului noin 45 minuuttia. Raha-asiat hoidettiin jo ennen leikkausta, yhteensä operaatioon tuhlaantui lääkekuluineen n. 2920 euroa.

Ensimmäinen leikkauksen jälkeinen päivä oli varsin helppo; kävelin polilta kotiin ilmaiset Pepsi Max -arskat päässä ja asetuin lepoasentoon odottelemaan paljon mainostettuja kipuja. Kipuja ei tuntunut tulevan lainkaan, ja näkökin oli yllättävän hyvä. Ensimmäisenä iltana ei ollutkaan mikään ongelma katsella muutama jakso Angelia ja muutenkin elellä normaaliin tapaan. Myöhään ensimmäisenä iltana näkö kuitenkin heikkeni ja ensimmäiset kivut iskivät (tai sitten joku ilkimys työnsi tikareita kallon sisältä silmän läpi ulkomaailmaan), ja buranoille ja panacodeille tuli käyttöä. Seuraavat päivät, eli tiistai ja keskiviikko, menivätkin sitten enemmän tai vähemmän panacod-horteessa, kunnes keskiviikkoiltana kipu ja valonarkuus lakkasivat kuin lähes veitsellä leikaten. Torstaina ja perjantaina elämä oli taas melko tavallista, ja kaupassa käynti ym. normaalit askareet onnistuivat jo ongelmitta. Piilolinssejä aiemmin käyttäneille suojalinssin poistaminen olisi varmasti ollut helppo nakki, mutta itse täydellisenä piilariuuvattina en niitä silmistä irti saanut. Medilaserilla piti siis perjantaina käydä vielä piilarit poistattamassa.

Loppujen lopuksi kivut eivät olleet niin pahat kuin etukäteen pelkäsin – kipulääkitys tehosi ja sitä todellakin kannattaa käyttää. Varsinkin panacodin stimuloimat unennäöt olivat erittäin mielenkiintoisia, esimerkiksi vihannesten täyttämät maantiet ja vanhaan öljysäiliöön tehdyllä pakettiautolla suoritettu hurja pakomatka läpi vihannesmaan olivat näkemisen arvoisia unia. Paras oli kuitenkin hieno älypeliä ja älyttömyyttä yhdistellyt sieniensyöntimatka, jossa nosteltiin eräänlaisia yksisilmäisiä noppia. Noppia kuitenkin pystyi nostamaan vain yhdellä tavalla ja tämä tapa teki tietenkin mahdottmaksi ehtiä lentokentälle ennen lennon lähtöä. Tämä ilmeni tietenkin niin, että mitä lähemmäs lentokenttää pääsi, sitä hankalampi oli liikuttaa jalkojaan eteenpäin. Onneksi apuun riensi unien vanha klassikko, eli aikoja sitten unohtunut lapsuudenkaveri pakettiautollaan. Pakulla pääsikin sitten kentälle kätevästi. Harmi, kun ei enää muista tämän enempää. Joku päivä aloitan vielä unipäiväkirjan – edes omaksi iloksi.

Pitkiä tekstipätkiä lukiessa tulee vaistomainen reaktio nostaa laseja nenänpäältä ylöspäin, suihkuun mentäessä tekee mieli ottaa lasit päästä ja suihkusta poistuessa vastaavasti hetken miettii, mihin lasit laittoikaan. Eivätköhän nämä muistumat vanhoista ajoista vähitellen katoa taka-alalle. Tällä hetkellä hienoa on aamuisin nähdä samantien, mitä herätyskello näyttää ja muistella, kuinka painavat ja hankalat lasit olivatkaan.

Jos lasit, piilarit tai huono näkö yleensä ottavat päähän, suosittelen lämpimästi pientä säästökuuria ja silmäleikkausta. Ei tämä PRK:aan kovin paha operaatio ole. Viikon sairasloma tekee sitäpaitsi kaikille ihan hyvää.

Nyt enää kaupasta kunnon arskat ja olen valmis heilahtamaan Zakopanen hangille!

PRK-leikkauksesta toipuminen kestää ohjeiden mukaan n. 5 päivää, ja alkuvaiheessa silmiin pitää tipautella neljää erilaista tippaa yhteensä 15 kertaa päivässä. Eri tippojen välillä pitäisi apteekkarin ohjeiden mukaan olla taukoa n. 15 minuuttia, joten eipä sitä päivässä ehdi muuta tekemäänkään kuin vetää alaluomea alaspäin ja tiputella vexolit, exocinit, acularit ja systanet silmiin. Tästä huvista sitä on vielä valmis maksamaankin itsensä kipeäksi…

Toivotaan, ettei leikkaus mahdottoman epämiellyttävä ole ja ettei mitään odottamatonta tapahdu. Koko operaation pitäisi olla ohi vajaassa tunnissa sisäänotosta kotiutukseen ja viikon päästä silmälasien pitäisi olla enää muisto menneiltä ajoilta. Toki uusintaleikkauksen mahdollisuus on aina olemassa, varsinkin kun herra Murphy on eittämättä mukana leikkaussalissa.

Täydellinen raportti leikkaustapahtumasta luvassa heti, kun pystyn näyttöpäätettä suuremmitta vaikeuksitta tuijottelemaan.

Keskusteluissa lääkärin kanssa selvisi, että valitettavasti "helpompaa" LASIK-leikkaustapaa ei kannata käyttää, vaan metodina on perinteisempi PRK. Siinä missä LASIKissa toimenpiteet tehdään sarveiskalvolle tehtävän läpän alle, PRK:ssa toimenpiteet tehdään suoraan sarveiskalvolle, kunhan päältä on ensin "rouhittu" hieman kudosta pois. Tämän takia PRK:ssa näön palautuminen kestää pidempään ja toipuminen on tuskallisempaa. Lisäksi näön lopullinen asettuminen kestää hitusen kauemmin. Autoa pystyy ajamaan n. viikko leikkauksen jälkeen.

PRK:hon päädyttiin erityisesti siksi, koska sarveiskalvo oli liian ohut verrattuna tarvittavaan korjauksen määrään. LASIKillakin asian olisi pystynyt hoitamaan, mutta leikkauksen jälkeinen sarveiskalvon paksuus olisi estänyt kaikenlaiset mahdollisesti tarvittavat korjausleikkaukset. Kolmas vaihtoehto, LASIK sarveiskalvoa säästävin asetuksin olisi taas laadullisesti huonompi ratkaisu, joka olisi aiheuttanut huonompaa hämäränäköä ja suuremman riskin uusintaleikkauksen tarpeeseen.

PRK:ta käyttämällä saadaan paras ja varmin tulos myös jatkoa ajatellen. On epätodennäköisempää, että näkö palaa miinuspuolelle, ja vaikka palaisikin, korjausleikkaukseen on mahdollisuus. Lisäksi PRK:lla voidaan leikata laaja alue silmästä, joka pienentää hämäränäön huonontumisen riskiä. Lentolupakirjankin saa helpommin PRK- kuin LASIK-leikatuilla silmillä.

Katsotaan kaduttaako PRK-miestä maanantainailtana, kun kipu räjäyttää pään ja 10 watin hehkulamppukin loistaa kirkkaampana kuin miljoona aurinkoa. LASIKilla olis kuitenkin päässyt lasilliselle lasittomana jo samana iltana. Lääkäri tosin lohdutti, ettei se PRK-kipukaan juuri pahaa krapulaa pahempi yleensä ole. Krapuloista on kyllä kokemuksia ja sen kestää, varsinkin kun päämäärä on näin jalo.

(Kyseessä on siis virallisesti Zyoptix-PRK. Zyoptix on alussa mainitun laserointi- ja mittausmetodin nimi, ja PRK/LASIK sitten leikkaustekniikan nimi. Tätä ei kovin hyvin ole laserhoitoja tekevien yritysten sivuilla selitetty.)

Kyllästyin lopulta lepakonnäkööni ja silmälasien kanssa pelailuun ja asetan toivoni nykyaikaiseen lääketieteeseen. Teoriassa silmälaseista luopumiseen pitäisi olla mahdollisuudet, ja leikkauksen jälkeisen näön pitäisi olla jopa varsin hyvä. Joka tapauksessa huonompaan suuntaan tästä nykyisestä -5,5:sta ei voi mennä. Seuraava astehan on opaskoirataso, kuten jo armeijan kouluttajalla oli tapana sanoa.

Leikkausprosessi alkaa huomenna esitarkastuksella, jonka jälkeen tiedetään enemmän, minkälaiseen näköön pyritään ja mitä on realistista odottaa. Sitten vaan aukaistaan läppä silmään, näytetään kalvoille vähän laseria ja läppä takaisin kiinni. Itse laserointiin tuhraantuu aikaa n. 10 sekuntia, ja koko leikkaukseen sisäänotosta kotiutukseen noin kaksi tuntia. Pyrin pistämään tänne blogiin sitten tunnelmia tuoreeltaan, huolimatta siitä että näyttöpäätetyöskentelyä ei leikkauksen jälkeen pariin päivään suositella tehtävän.

Leikkauksen kulusta on Mehiläisen verkkosivuilla messevä video, josta tämän jutun kuvituskin on lainattu. Kaverit suosittelivat Mehiläistä, joten vastarannan kiiskenä tukeudunkin pelkästään silmäleikkauksia tekevän Medilaserin palveluun. Yhtenä syynä oli puhelinkammoiselle tärkeä mahdollisuus tilata maksuton arvio ja toimenpidesuositus sähköpostitse. No, leikkauksen hoitavalla yrityksellä ei ole kauheasti merkitystä, sillä molemmat yritykset ja itse asiassa oman leikkaukseni hoitava lääkärikin ovat saaneet netin keskustelupalstoilla yksinomaan positiivista palautetta. Ongelmat ja kauhutarinat ovat joko vanhoja tapauksia ulkomailta tai sitten epätodennäköisiä ikäviä sattumuksia, joiden todennäköisyys on normaalin kitarisaleikkauksen luokkaa.

Leikkauksen hyviin puoliin ei kuulu ainoastaan parantunut näkö; esitutkimuspäivä on sairaslomaa, samoin leikkauspäivä ja sen jälkeinen päivä! Leikkauksen jälkeinen loma tulee luultavasti tarpeeseen – kuulemma silmät vuotavat vettä ja tuntuu, että silmässä on koko ajan roskia. Tuntemusten pitäisi kuitenkin vähentyä ja hälventyä päivän-parin sisään. Silmätippojen kanssa joutuu tosin pelaamaan useita kuukausia.

Kaikkien ystävieni kokemukset leikkauksesta ovat kuitenkin olleet äärimmäisen positiivisia, joten tuskin minäkään joudun pettymään. Knock wood.

Kastrup plussaa:
- oikeat annoskoot oluelle (0,75 litraa).
- wlan toimii
- SAS panostanut päähubiinsa kunnolla, paikat ovat uusia ja kohtuullisen siistejä

Kastrup miinusta:
- joka puolella tupakoidaan
- Tanskan kruunun vaihtokurssin käsittämättömyys
- ostoshelvetti räjäyttää pään
- tanskan kieli
- tanskalaiset
- wlan-yhteyden kalleus
- liikaa suomalaisia
- huono seura

Miinuksista huolimatta Kastrup on omien rajoittuneiden kokemusteni perusteella Euroopan parhaita kenttiä. Mieluummin täällä lentoa odottelee kuin esimerkiksi Arlandassa, Frankfurtissa tai Schipholissa.

Oveen pitää kehitellä joku vitsikkäämpi viesti postinjakajille, jos nykyinen hiukan tyly lappunen sittenkin vain provosoi. Esimerkkejä: "Älä tiputa tästä luukusta ilmaisjakelua tahi osoitteetonta postia, ellet halua että keitän sisäelimesi etikassa" tai "Ken tästä luukusta ilmaisjakelua tiputtaa, luopuu eksplisiittisesti oikeudestaan elää." tai "Rakas postinkantaja / mainostenjakaja, säästä aikaasi ja ohita tämä luukku ilmaisjakelujen osalta, kiittäen kanssakansalaisesi XYZ." Ehkäpä tuo viimeinen olisi ilahduttavin ja sitä kautta tehokkain?

 
2. Ostetaan mainosten uhrina kaikenlaista turhaa, harvoin hyödyllistä tavaraa. Hyödyllisen tavaran ostamisesta ei saa kicksejä. Kuvassa uusi äänikortti ja tämän talven kirja-alesaalis. Mitä ihminen ajattelee, kun näkee parhaaksi tilata yli 20 kirjaa? Milloin aikoo lukea? Ehkä vanhuuseläkkeellä, jos niin vanhaksi saa elää.

Vaihtoehtoiset kuvatekstit:
1) torstaisin tulee aina megamäärä mainoksia.
2a) lukeminen kannattaa aina.
2b) nykyinen äänikortti on emolevylle integroitu AC97. Päivitys oli tarpeen.
3) Vihdoinkin! Kiitos Maestro qupolle teipin lainasta.

Tarkoituksenani oli toteuttaa lukijan yksinkertainen toive, eli erottaa Mainintoja-kategoria perus-rss-feedistä omaksi erikseen tilattavaksi feedikseen. Erotus kävi helposti, mutta erottamisella oli sellainen ikävä sivuvaikutus, että Mainintoja-kategoriasta ei generoitunut feediä sitten ollenkaan. Selkeästikään tämä ei ollut täydellinen ratkaisu, joten lähdin hakemaan parempaa.

AIkaisemmissa blogisoftan versioissa (WordPress 1.x), kategorian poistaminen feedistä kävi käyttämällä kategorian id:n vastalukua, esim. kategoria id:llä 5 poistettiin komennolla http://www.eitoimikoskaan.org/index.php?feed=rss2&cat=-5. WordPress 2.x:ssä tämä häkki ei tietenkään enää toiminut.

Sitten tajusin, että haluttuja kategoroita voi tietenkin myös määritellä: http://nimrod.fi/index.php?&feed=rss2&cat=2,3,4,6,7,8,9,10 toimii hienosti, ja kaikki muut kategoriat paitsi viitonen tulevat feediin mukaan. Nyt piti vain miettiä, kuinka ohjata normaalit feedipyynnöt tuohon yllämainittuun rimpsuun.

Vastaus on tietenkin htaccessin redirect ja rewrite. Tästä alkoivatkin ongelmat. Jostain kumman syystä Futuronilla pyörivä Apache 1.3.37 ei halunnut muodostaa uudelleenohjaus urlia oikein, vaan muutti urlin kysymysmerkin aina ascii-koodiksi. Tähän ei auttanut minkäänlaiset rukoilut tai säädöt. Uudelleenohjaussäännöllä "RedirectMatch permanent ^/feed/?$ http://nimrod.fi/index.php/?\&feed=rss2\&cat=2,3,4,6,7,8,9,10" selain pälähti osoitteeseen "http://nimrod.fi/index.php/%3f&feed=rss2&cat=2,3,4,6,7,8,9,10", ja tämä aiheutti ongelmia ainakin Bloglinesin rss-käsittelijälle ja IE:lle (Huom, Operan rss-lukija toimi!!).

Eipä selvinnyt ankarallakaan googlettamisella muuta kuin se, että Apachen 1.3 -puussa saattaa olla bugi, joka estää koko homman toimimisen tyystin.

Tästä masennuin jo sen verran, että huomenna taidan säätää suoraan sivun meta-tageja siten, että sivun default feed on  "http://nimrod.fi/index.php/?&feed=rss2&cat=2,3,4,6,7,8,9,10". Onpahan vaan helvetin rumaa. Tai sitten luovun Mainintoja-kategoriafeedin ajatuksesta kokonaan, ignoroin valitukset, siirryn Joomla-käyttäjäksi tai jotain muuta epätoivoista. Tai sitten jollain ystävällisellä sielulla on yksinkertainen ratkaisu tähän ongelmaan.

Joka tapauksessa asensin live-bookmark-pluginin, eli sivuille tullessa hyvillä selaimilla voi tilata suoraan minkä tahansa kategoriafeedin. Käyn hiljakseen läpi aikasempia posteja, ja kategorioin ne oikeisiin paikkoihin. Tulevat postaukset saavat osakseen myös vähän tarkemmat kategorionnit kuin aiemmin.

Kyllä ATK on kiva asia!

Jos hyödyt ovat talvella loska, räntä, paska ja myrskyt sekä kesällä pakahduttava helle, kuivuvat joet ja järvet, metsäpalot ja savut muiden maiden paloista, en uskalla edes ajatella, mitkä ovat vaikutukset alueilla, joille ilmastonmuutos aiheuttaa haittaa.

Tai ehkä kaupunkilaiskerrostaloasukkina en vain osaa arvostaa kasvukauden pitenemistä ja lämmityskustannusten alenemista.

Suomessa ongelmasta ei ole puhunut edes yleensä luotettava ja aikaansaava Seppo Lehto. Seppo on näköjään pysyvästi jumittunut narisemaan täysin toisarvoisista ja joutavista asioista, kuten aluepalautuksista ja loukatusta sananvapaudestaan.

Ei silti hätää. Historia toistaa itseään. Rasismin, epäluulon ja tehokkuuden jumalallisella tavalla yhdistävä Saksan kansa on puolestamme aloittanut taistelun etelänhedelmiä vastaan. "Front Deutscher Äpfel" eli Saksalaisten omenien rintama on tämän taistelun eturintamassa ja toimii esimerkkinä kaikille vastaaville toimintaryhmille ympäri Eurooppaa.

Pallo on nyt meillä suomalaisilla. Aiommeko katsoa välinpitämättöminä vierestä, kun ulkomaalaiset appelsiinit, omenat, päärynät ja kiwit valtaavat isoisiemme vaivalla raivaamat citymarketit, prismat ja valintalot, vai otammeko kohtalomme omiin käsiimme ja sanomme päättäväisesti, sanomamme oikeutukseen vakaasti uskoen: "Etelänhedelmät ulos!".

Minä olen valintani tehnyt. Tee sinäkin. Valitse suomalainen banaani!

En pystynyt vastustamaan kiusausta enkä hallitsemaan uteliaisuuttani, vaan tilasin itsellenikin blogissa jo parikin kertaa esiintyneen sääaseman sekä pari Tieteen Kuvalehteä. Perustelin tekoa itselleni lehden hyvyydellä ja sillä, että tilauksen voi peruuttaa vaikka samantien – tosin puhelinkammoiselle peruuttaminen voi olla ylivoimainen tehtävä.

Kunhan kohuttu säähärveli saapuu, raportoin tunnelmista tänne. Jos laite todella on niin kelvoton kuin kehutaan, lähtee samantien valitukset Hesarin Hinta & Laatu -palstalle, YLEn Kuningaskuluttajaan ja Kuluttajavirastolle. Tiedän, etten olisi ensimmäinen valittaja.

Mutta entäs sitten, jos valitukset tehoavat ja jonain kauniina päivänä tilaajalahja vaihtuu joksikin vielä hyödyttömämmäksi. Pitäisi olla tarkkana mitä toivoo, jonain päivänä toiveet toteutuvat…

(Ensimmäinen merkki hyvästä laadusta tuli jo tilausvahvistussivulla, linkki lehden kotisivuille oli typotettu toimimattomaksi.)