Category — Asialliset
Ruokahysteriaa
Tutkimattomat ovat maanmainon Hesarimme tiet. Nyt on alkanut Suomen Ainoan Kaupan, Stockmannin, mustamaalauskampanja.
Viikko-pari takaperin raportoitiin ensimmäisestä tapauksesta: Hullujen Päivien tarjouslihapullien päälle oli isketty uusi hinta ja samalla epähuomiossa “Viimeinen käyttöpäivä” -leima oli sujahtanut päivää myöhemmäksi. Tästähän nousi tietenkin hirvittävä haloo Suomenmaassa; eliittikauppa tyrkyttää pilaantunutta lihaa! Anteeksipyynnöllä selvittiin sillä kertaa.
Uusin tapaus on päiväyksensä ohittaneen tartar-lihapakkauksen myyminen asiakkaalle. Sinänsä asia kuluttajan kannalta täysin valittamisen arvoinen, koska tartar-lihanhan on nimenomaan syytä olla mahdollisimman tuoretta, mutta asian hauskuus sekä suomalaisten ja Stockmannin asenteet paljastuvat vasta tavassa ja keskustelussa, joilla Stockmann ja osa kuluttajista asiaan reagoivat; täysin käypää heitetään jatkossa roskiin entistäkin herkemmin, eikä tätä asiaa pidetä edes kovin pahana, vaan lähinnä tyhmän kuluttajan suojaamisena pahoilta eläintaudeilta.
Omasta mielestäni (enkä ole yksin mielipiteeni kanssa) pilaantuneen lihan/kalan tai kanan kyllä tunnistaa ihan aistinvaraisestikin, eikä siihen tarvita ylikireälle viritettyjä Parasta ennen ja Viimeinen käyttöpäivä -päivämääriä. Tämä aistinvarainen tutkinta on kuitenkin monelta päässyt unohtumaan nykyisen “kaikki kelmussa myyntihyllylle asti” -villityksen myötä.
Koska vanhat hyvät ajat eivät koskaan palaa, pitäisi kehittää jotain uutta. Miten olisi tällainen: hysteerikoille edelleen kaikki liha/kana/jne samana päivänä suoraan kanalihatehtaalta hyllylle, ja parin päivän myyntiajan jälkeen lyödään -50%-hintalappu päälle. Tästä eteenpäin pari päivää, ja tuote puretaan paketista ja pistää halpatiskille irtomyyntiin. Halpatiskiltä voisivat sitten kaikki omine nenineen tarkastella lihojen mahdollista käyttökelpoisuutta ja elellä vielä hetken halvan lihan hurmosta. Ei menisi niin paljon haaskuuseenkaan.
Sama juttu pätee juustoihin ja muihinkin käyttöpäivämerkattuihin tuotteisiin. Ostakoot terveysniuhottajat aina sitä samaa vastapakattua sotkua, ja vaikka “viimeinen käyttöpäivä” lähestyisikin ei nyt ainakaan roskiin heitettäisi hyvää ruokaa!
Hmm, ehkä tuotepakkauksiin voitaisiinkin iskeä nykyisen yhden päivämäärän sijaan “Helvetin hyvää ennen”, “hyvää ennen”, “ihan hyvää ennen”, “käyttökelpoista ennen” ja “keitä kunnolla ennen käyttöä ennen” -leimat. Kaikille makunsa mukaan.
Jaa mikä mustamaalaus? No, onhan näitä “pilaantuneita” elintarvikkeita moninverroin enemmän muissa kaupoissa. Ehkä nyt on jollain tarve lyödä Stockmann viimeinkin jalustaltaan.
May 6, 2008 No Comments
Uskottavuudesta
Rakastettu Helsingin Sanomat sai hiljattain runsaasti lukijapalautetta käsiteltyään monien mielestä aivan liian laajasti julkkiskaunotar Paris Hiltonin vierailua Helsingissä.
Vierailusta julkaistut jutut kirvoittivat lähes kolmatta sataa tulikivenkatkuista kommenttia lehden tason laskusta ja uskottavuuden menetyksestä.
Uskolliseen HS-tyyliin asia taputeltiin näennäiseen loppuun HS-raadin käsittelyssä, johon oli kerätty arvovaltaisten kulttuurivaikuttajien ennalta-arvattavia kommentteja median roolista ja “valistuksen projektin unohtamisesta”:
“Jos media ei ymmärrä rooliaan, se putoaa ansaan: se tekee juttuja Paris Hiltonista, koska olettaa yleisön niitä haluavan, ja yleisö halveksuu mediaa, koska se tarjoaa Paris Hiltonia.”
“Ennen sanomalehdistö pyrki tietoisesti sivistämään kouluttamatonta rahvasta, nyt media mielistelee sitä.”
“Kohta väite, että tiedolla ja kulttuurilla on muutakin arvoa kuin markkina-arvo, kuulostaa jo hullun puheelta.”
Kaikki tärkeitä ja oikeita puheenvuoroja sinänsä – harmi vain, että HS itse ei ottanut mitenkään kantaa omaan linjaansa, kuten ei muutenkaan yleensä ota – läpyskän journalistinen ote ja julkaisukynnys on vain hiljalleen ja hiljaisuudessa liuennut sisarjulkaisunsa Ilta-Sanomien ja kilpailevan lehtitalon Iltalehden tasolle.
No, olisin edennyt ihan mukavasti omia latujani Hesarin tilaajana, ellen olisi bongannut 12.4.2008 ilmestyneestä Hesarista sivulta C2 artikkelitoimittaja Hanna Matilaisen Näkökulma-kolumnia “Uskottavuus menetti uskottavuutensa”. Artikkeli piti pariinkin kertaan lukea, jotta sen uskoi todeksi. Tekstissä nimittäin tämä Helsingin Sanomiin palkattu toimituksen jäsen ilmeisen kirkkain silmin kirjoittaa:
“Kun Paris “turhajulkkis” Hiltonin Suomeen saapumisesta uutisoitiin HS:n verkkosivuilla, yhden päivän aikana hs.fi:ssä raivottiin kymmenen sivun verran siitä, kuinka laatulehti Hesari on nyt menettänyt uskottavuutensa.
Kun media valvoo vallanpitäjiä ja yleisö valvoo mediaa, kuka valvoo tilaajia eli kansalaisia? Siis nyt kun oikeuslaitoskin on menettänyt uskottavuutensa. Myönnämmekö suosiolla, että käsite on kärsinyt inflaation?
Vaikka kansalaisia yhdistää huuto uskottavuuden puolesta, siihen sekoittuu koko ajan voimistuva toinen ääni: viihdettä. Siinä toimittajalle hermoja puiva paradoksi. Haukuista huolimatta Paris Hilton -uutinen säilytti pitkään asemansa hs.fi:n luetuimpana uutisena.”
Tämä mykistävä tekstinpätkä saattoi olla lopun alkua oman Hesari-tilaukseni jatkon suhteen. Hesarin asema laatulehtenä alkaa olla mennyttä.
Laatulehteä ei taideta ikinä enää mistään saadakaan, koska kansa kuiskii tätä yllämainittua paradoksia entisille laatujournalisteille ja varsinkin päätoimittajille: “viihdettä, viihdettä, viihdettä…”. Nykyaikanahan kaikki tehdään tälle mystiselle kansalle ja tämä sama mystinen kansa tekee kaiken (kansa raivostui, kansa järkyttyi, kansa tuomitsee). Kansalla on rahat ja yritysten tehtävänä on kerätä kansalta rahat pois. Annetaan kansalle mitä kansa haluaa, niin rahankeräys on helppoa. Hitto, melkein antaisin rahat takaisin Sorsalle! Sorsa sentään tiesi mitä kansa tarvitsi, eikä langennut antamaan sitä mitä kansa halusi.
Mutta onhan toki toisaalta hyvä, että toimituksen hiljalleen pohjaan asti mädäntynyt linja julkistetaan näinkin suoraan lehden sivuilla (tosin lauantain lehdessä ja kulttuurin sisäsivuille kätkettynä) – eipähän tarvitse suotta pohtia, olisiko Paris Hilton – ja unelmien poikamies -uutisissa kyseessä ollut sittenkin vain muutama yksittäinen virhearvio tai Viihde-osaston nettiporukan ylilyönti.
Pah pah. Ehkä tilaan Kanavan. Siinäpä vasta tylsä ja asiallinen lehti ja ilmestyy kerran auringonpimennyksessä. Ei tarvitse enää joka päivä hermostua.
April 30, 2008 1 Comment
Iltalehti vetää sanattomaksi
Iltalehden tyyli raportoida Malagan bussiturmasta vetää sanattomaksi.
Jokela-uutisoinnin repostelusta juuri päästyämme valtamedia räpsäyttää taas tutun syntilistansa esiin. Haastatellaan shokissa olevia ihmisiä, vähät välitetään kohteliaisuudesta tai yksityisyydestä ja sitten jälkeenpäin jeesustellaan median tavasta käsitellä ihmisten surua. Ilmeisesti toimittaja Parkkoselta on jäänyt etiikkakurssit käymättä.
Jälleen on hyvä hetki laittaa Iltalehti verkkopalveluineen henkilökohtaiseen banniin. Edellisestä iltapäivälehtiboikotista onkin jo aikaa. Silloin tosin kohteena oli Iltasanomat.
PS: Aamulehti voitti kilpailun omituisimmasta Malaga-uutisesta.
April 24, 2008 No Comments
Vinkkejä Kansainväliselle Olympiakomitealle
Nyt kun on nähty, kuinka hienosti on toiminut KOK:n idea ihmisoikeuksien parantamisesta myöntämällä olympiakisat niitä tukahduttavalle hallitukselle, on aika viedä ajatusta rohkeasti eteenpäin.
Tässä muutama ehdotus vuoden 2016 kisojen pitopaikaksi (vuoden 2012 kisathan myönnettiin käsittämättömästi maalle (Iso-Britannia), joka ei luvannut ihmisoikeuksiaan parantaa):
Khartoum, Sudan
Riyadh, Saudi-Arabia
Belgrad, Serbia
Kisojen myöntämisen ehtona on tietenkin ko. hallitusten lupaus ihmisoikeuksien parantamisesta omissa maissaan. Muussa tapauksessa KOK on very concerned!
PS: Amnestyn Beijing-kuteet ovat ihan stylet. Alkaakin Amnesty-pipo olemaan jo aikamoisen kulahtanut.
April 22, 2008 No Comments
Sampopankki ihmisoikeustyötä vastaan?
Vielä vaan jatkuu tämä hauskuus; Sampopankilta taisivat kosahtaa huhtikuun alun suoraveloituksista lähes joka ikinen. Suurin osa Amnestyn jäsenistä sai nimittäin tänään seuraavasti alkavan sähköpostin:
Hyvä vastaanottaja,
Sampo-pankin tekemän tietojärjestelmämuutoksen johdosta Amnestyn huhtikuun alun suoraveloitukset epäonnistuivat kokonaan.
ja jatkuu:
Sampo-pankki oli unohtanut tiedottaa suoraveloituksia tekeville asiakkailleen koodimuutoksesta, joka vaikutti siten että suoraveloitukset eivät onnistuneet, vaikka saimme ilmoituksen hyvin läpi menneestä suoraveloitusajosta. Tiliotteiden saaminen Sampo-pankista ei myöskään onnistunut viikkoihin, joten saimme tietoomme asian lopulta liian myöhään, jotta asia olisi voitu korjata.
Amnestyn tiedottajalle pisteet suorasanaisuudesta: kirjeessä ei mainita “melkein onnistui”, “hiukan meni pieleen”, vaan todetaan suoraan, että hommat “epäonnistuivat kokonaan”. Mielenkiintoista on myös miettiä sitä, mikä systeemi generoi ilmoitukset onnistuneista suoraveloituksista. Ei ihme, että konttoreilla on väännetty pitkää päivää.
Korvaukseksi Sampopankki voisi tempaista mojovan lahjoituksen Amnestylle. Kaikenkaikkiaan yhä nolommaksi ja nolommaksi muuttuu tämä “tietojärjestelmäuudistus”. Ei ole uskottavuusongelmaa, ei toki…
April 17, 2008 No Comments
Olympiasoihtu tupruttelee
Göbbelsin, Hitlerin ja Riefenstahlin lahja Olympialiikkeelle, olympiasoihdun ronttaus ympäri maailmaa, on paitsi turhaa myös likaista: Olympic Torch Emits 5,500 Tons of CO2.
Ei ihmekään, että päästöjä tulee – soihdulla on yksityisjetti!
Mukava muuten huomata, että ympäristötietoisuus lyö läpi joka puolella – kohta hiilidioksiditupsuttelu on yhtä paheksuttavaa kuin kirkossa piereskely.
April 11, 2008 No Comments
Hieno eufemismi
Maikkarin uutissivuilta bongattu uutinen Japanista:
Nykyinen oikeusministeri Kunio Hatoyama on ottanut asiakseen vähentää teloitusta odottavien määrää.
Vähennyskeinona on teloittaa ihmiset nopeammin ja vaikeuttaa valitusmenettelyä.
Suomessa samaa metodia voisi soveltaa esimerkiksi psykiatriseen hoitoon jonottavien, leipäjonojen ja kaihileikkausta odottavien vähentämiseksi. Odotamme toimia Kalifi Vanhaselta, hänhän on uhannut vetäytyä maan johdosta jo vuonna 2015! Aikaa ei ole enää hukattavaksi.
April 10, 2008 No Comments
Kiinnostaako senttihuutokauppa
Jos senttihuutokauppa kiinnostaa, apuun tulee Axon Invest Oy. Ohessa lista ko. firman hallinnoimista fi-domaineista; lähteenä ficora.fi. Ei muuta kuin klikkailemaan! Voitonjako on huonompi kuin lotossa!
1. 03003000.fi 2. aldan.fi 3. alehuuto.fi 4. alesentti.fi 5. alessionpc.fi 7. centti.fi 8. clio.fi 9. dial.fi 10. dialmedia.fi 11. enova.fi 12. etuhuuto.fi 13. etusentti.fi 14. eurohuuto.fi 15. fiksusentti.fi 16. halpahuuto.fi 17. huudafiksusti.fi 18. huudatus.fi 19. huuto24.fi 20. huutoale.fi 21. huutoetu.fi 22. huutoeuro.fi 23. huutoidea.fi 24. huutokeskus.fi 25. huutokone.fi 26. huutomarket.fi 27. huutomarketti.fi 28. huutomarkkinat.fi 29. huutomekka.fi 30. huutonetti.fi 31. huutopaikka.fi 32. huutosentti.fi 33. huutotaivas.fi 34. huutotalo.fi 35. huutotori.fi 36. huutoverkko.fi 37. huutoviesti.fi 38. hyvahuuto.fi 39. hyvähuuto.fi 40. ideahuuto.fi 41. johtotehtävät.fi 42. kesatoita.fi 43. kesatyota.fi 44. kesätöitä.fi 45. korotasentilla.fi 46. kotisivuautomaatti.fi 47. laatuhuuto.fi 48. laatusentti.fi 49. loistohuuto.fi 50. markkinahuuto.fi 51. markkinaidea.fi 52. megahuuto.fi 53. minihuuto.fi 54. myyntialantyöt.fi 55. nettisentti.fi 56. nopeahuuto.fi 57. nostasentilla.fi 58. numeronet.fi 59. opetustyöt.fi 60. ostohuuto.fi 61. ostosentti.fi 62. ostotaivas.fi 63. pakettiposti.fi 64. panema.fi 65. parashuuto.fi 66. pikahuuto.fi 67. pokerisali.fi 68. postipaketti.fi 69. saastohuuto.fi 70. saastosentti.fi 71. satamacenter.fi 72. sent.fi 73. sentilla.fi 74. sentilleen.fi 75. sentillä.fi 76. sentti.fi 77. senttiale.fi 78. senttibisnes.fi 79. senttietu.fi 80. senttihuutokauppa.fi 81. senttikone.fi 82. senttimania.fi 83. senttimarket.fi 84. senttinetti.fi 85. senttiostos.fi 86. senttipeli.fi 87. senttitalo.fi 88. senttituote.fi 89. smarthuuto.fi 90. smshuuto.fi 91. superhuuto.fi 92. tahtihuolto.fi 93. tekniikantyöt.fi 94. terveysalantyöt.fi 95. tähtihuolto.fi 96. viestihuuto.fi
April 10, 2008 1 Comment
Ilmastonromahdus
Huhtikuun Tiede-lehti esittelee Harvardin yliopiston ympäristötutkimuksen professorin John Holdrenin erinomaisen ehdotuksen: lopetetaan puhe “ilmastonmuutoksesta” tai “ilmaston lämpenemisestä” ja otetaan käyttöön huomattavasti kuvaavampi termi, “maailmanlaajuinen ilmastonromahdus”, global climate disruption.
“Global warming is a misnomer,” said John P. Holdren, speaking at the John F. Kennedy Jr. Forum at the Kennedy School on November 6. “It implies something gradual, uniform, and benign. What we’re experiencing is none of these.”
Uutta termiä käyttämällä kenellekään ei jää harhakuvitelmaa siitä, että ilmaston lämpeneminen olisi jotain mukavaa ja harmitonta: “kukapa pientä lämpenemistä vastustaisi“. Ilmastonromahdus antaa riittävän dramaattisen mielikuvan odotettavissa olevista vuosikymmenistä. Ruokamellakat ovat jo alkaneet…
April 10, 2008 No Comments
Open Skies
Mitä järkeä on uudessa Open Skies -sopimuksessa? Ilmastonmuutoksen yhtenä syypäänä pidetään yleisesti lentomatkustamista, ja käsittääkseni Open Skiesin tarkoituksena on lisätä lentomatkustamiseen kilpailua ja tätä kautta alentaa lippujen hintoja, mikä tietenkin tarkoittaa enemmän matkustajia, enemmän koneita ja enemmän saasteita. Parempi vaihtoehto olisi neuvotella Closed Skies -sopimus, jossa lentomatkailua rajusti rajoitettaisiin, ja hinnat nostettaisiin pilviin (pun intended). Eikös EU:n tarkoituksena ollut vähentää päästöjä?
Yksikään uutisesta raportoinut valtamedian edustaja ei ole ottanut tätä seikkaa millään tavalla huomioon. Onneksi on ruohonjuuritason aktivismia, kuten Plane Stupid -järjestö. Heidän sivuiltaan löytyy vankkaa, taatusti puolueellista, turhaa ilmailua vastustavaa faktaa.
April 8, 2008 No Comments
Sampopankki osa XVII
Tilanne tänään Sampopankin verkkopankissa:
Java Plug-in 1.6.0_05 Using JRE version 1.6.0_05 Java HotSpot(TM) Client VM eSafekey (build JW410060) started. CryptoKernelException: Internal technical error at dk.danskebank.ec.ec.esafekey.businesslogic.CryptoKernel.encryptWithKey(Unknown Source) at dk.danskebank.ec.ec.esafekey.InterfaceWeb.encryptChallenge(Unknown Source) at sun.reflect.NativeMethodAccessorImpl.invoke0(Native Method) at sun.reflect.NativeMethodAccessorImpl.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(Unknown Source) at java.lang.reflect.Method.invoke(Unknown Source) at sun.plugin.javascript.JSInvoke.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.NativeMethodAccessorImpl.invoke0(Native Method) at sun.reflect.NativeMethodAccessorImpl.invoke(Unknown Source) at sun.reflect.DelegatingMethodAccessorImpl.invoke(Unknown Source) at java.lang.reflect.Method.invoke(Unknown Source) at sun.plugin.javascript.JSClassLoader.invoke(Unknown Source) at sun.plugin.com.MethodDispatcher.invoke(Unknown Source) at sun.plugin.com.DispatchImpl.invokeImpl(Unknown Source) at sun.plugin.com.DispatchImpl$1.run(Unknown Source) at java.security.AccessController.doPrivileged(Native Method) at sun.plugin.com.DispatchImpl.invoke(Unknown Source) at sun.plugin.com.DispatchClient.nativeInvoke(Native Method) at sun.plugin.com.DispatchClient.invoke(Unknown Source) at sun.plugin.javascript.ocx.JSObject.invoke(Unknown Source) at sun.plugin.javascript.ocx.JSObject.call(Unknown Source) at dk.danskebank.ec.ec.esafekey.InterfaceWeb.invokeJSFun(Unknown Source) at dk.danskebank.ec.ec.esafekey.InterfaceWeb.actionPerformed(Unknown Source) at dk.danskebank.ec.ec.esafekey.businesslogic.MyThread.run(Unknown Source) at java.awt.event.InvocationEvent.dispatch(Unknown Source) at java.awt.EventQueue.dispatchEvent(Unknown Source) at java.awt.EventDispatchThread.pumpOneEventForFilters(Unknown Source) at java.awt.EventDispatchThread.pumpEventsForFilter(Unknown Source) at java.awt.EventDispatchThread.pumpEventsForHierarchy(Unknown Source) at java.awt.EventDispatchThread.pumpEvents(Unknown Source) at java.awt.EventDispatchThread.pumpEvents(Unknown Source) at java.awt.EventDispatchThread.run(Unknown Source) Caused by: java.lang.NullPointerException at dk.danskebank.ec.ec.esafekey.utility.Utility.B64Decode(Unknown Source) ... 32 more
Verkkopankin nullpointtaus viikko lanseerauksen jälkeen ei herätä suuria luottamuksen tunteita. Hätäisesti tehdyt ad hoc -korjaukset kummittelevat jo – eikä kuolemansyntilistalla ole päästy edes kakkoskohtaan vielä.
Vuola on näemmä siirretty hiukan syrjemmälle tiedottamisesta, tänään oli varatoimari Näkyvän vuoro pahoitella IT-kaaosta.
Mukava oli huomata myös Nordean verkkopankin pätkiminen – jopa varayhteys heitti satunnaisesti 404:sta.
March 31, 2008 No Comments
Neljä kuolemansyntiä, ja tuskin tässä vielä kaikki
Sampopankin Hall of The Incredible and Awesome:
- Jatkuvat täysin triviaalit tietoturva-aukot, jotka avaavat portit auki vaikka millaiselle phishingille, sekä verkkopankkiin että etenkin verkkomaksuun
- Käyttäjätietojen lähettäminen Tanskaan statistik.gallup.netille
- JNI-komponentin koneennuuskinta ja sen mahdollistamat tietoturvariskit, "Java" pomppaakin ulos hiekkalaatikosta ja ajaa rm -rf
- Suoranaiset virheet tilitiedoissa, lainoissa, sijoituksissa, vakuutuksissa, ynnä muissa tiedoissa
Jo yksikin näistä riittäisi vallankumoukseen, mutta nyt nämä kaikki neljä yhtäaikaa… joista vasta ensimmäiseen on oikeasti ehditty paneutua. Vituttaa, naurattaa ja itkettää yhtäaikaa. Kaikella tavalla niin härski sähellys, että voihan vittu!
Ei tällä mentäisi edes amk:n ohjelmointikurssia läpi.
Paskin. Viritys. Ever.
March 28, 2008 No Comments


