Nimblog: Selain jo vuodesta 2006 – Reilu kulaus huuhtoo arjen merkityksettömäksi (I.A.)
Random header image... Refresh for more!

Posts from — October 2006

Konqueror-käyttäjät, iloitkaa

Lukuisten (1) valitusten jälkeen tartuin vihdoinkin NimBlogia jo pitkään vaivanneeseen vikaan, eli siihen, että Konqueroria käytettäessä saitista ei näkynyt juuri muuta kuin surkea bannerikuva. Koska omat Konqueror-taitoni eivät lähesty edes nollaa, valjastin avukseni jo legendan maineen saavuttaneen alan miehen, Qupon. Hänen käsialaansa ovat mm. laajan suosion saavuttanut Amarok-skripti "Irman Controller" ja Youtuben komeimmat live-taltioinnit.

Mestari Qupon planeetan kokoiset aivot kävivät työhön, ja ennen pitkää paikallistimme ongelman deklaraatiopariin position: relative ja overflow: auto. Konquerorin purkkaa jauhavat, sinänsä ansiokkaat kehittäjät ovat tienneet virheestä jo pidemmän aikaa, mutta jostain syystä korjausta ei ole joko haluttu tai osattu saada aikaan.

K-linjan monituhatpäisen kehittäjäjoukon kanssa on turha aloittaa kinaa, joten tällä kertaa NimBlog nöyrtyi ja poisti virhettä aiheuttavan tauhkan sivuiltaan. Ja hei presto, taas on koko saitti myös konqqaajien käytettävissä!

PS: Amarok vaikuttaa varsin pätevältä playeriltä, Windows-versiota odotellessa…

October 31, 2006   No Comments

Buffy-maraton

Pari viikkoa sitten sain kaverin kanssa vihdoinkin Buffy-maratonin onnelliseen loppuunsa. Seitsemän kautta, 144 jaksoa, yli 100 tuntia laadukasta katsottavaa. Itselleni tämä oli jo toinen kerta, kun vahtasin koko sarjan alusta loppuun saakka. Ja vaikka eka kerta on aina ihmeellinen ja tunteita herättävä kokemus, täytyy myöntää, että tällä toisella kerralla ehdin seuraamaan jo hiukan maisemiakin, ja kokemus Buffyn nerokkuudesta vain syveni. ;)

Hiukan ironista sen sijaan on, että näinkin pitkän ja polveilevan sarjan paras hetki koettiin jo koko roskan kolmannessa jaksossa nimeltään "The Witch". Tästä hetkestä on nähtävillä näyte videoblogissa (kolmas videopätkä). Jaksossa ovat käynnissä cheerleader-trialit, ja kilpailu on kivikovaa. Luonnollisesti kilpailun tohinassa eräs Sunnydale High:n noidista on huumannut Buffyn, ja tästä seuraa hauskuutta jokaiselle sormelle. Pätkä on aavistuksen liian pitkä, mutta jostain syystä en malttanut klikata stoppia alun machoilun jälkeen. :P

Pahoittelut watermarkista, mutta tällä kertaa riitti, että "waretin" vain materiaalin. Jos joku tietää hyvän ja ilmaisen flv-enkooderin, saa kertoa. Youtuben  konversiotyökalun käyttöä on jo ehdotettu.

EDIT: Sain ffMPEGin, LAMEn ja FLVtool2:n front-endinä toimivan Riva FLV Encoder 2:n toimimaan (piti asentaa IE:n Flash9-plugari), joten flashien enkoodaus onnistuu nyt mainiosti sillä – ilman watermarkeja tai 30-päivän trial rajoituksia!

October 25, 2006   4 Comments

Huominen on viisaampi

Mikrobitin ja Hifi-lehden tilaukset on peruutettu. Sanoma Magazinesin asiakaspalvelun 15 minuutin jonotusaika ei tuntunut juuri missään, koska taustamusiikiksi oli ystävällisesti valittu auteur/singer-songwriter-jumalan Bryan Adamsin "Everything I Do (I Do It For You)". Kiitos siitä!

Nukuttuani yön yli päätin sittenkin pitää voimassa Tiede-lehden tilauksen – turha on itseään rangaista peruuttamalla (toistaiseksi) hyvän lehden tilaus. Tiede-lehdelläkin on päätoimittaja hiljattain vaihtunut, mutta lehden linja on pikemminkin terävöitynyt kuin tylsistynyt.

Toivon vain, että Sanoma Magazines ei saa päähänsä yhdistää Tiede-lehteä Glorian ja Nalle Puhin kanssa, päätoimittajanaan Pekka Karhuvaara ja toimituspäällikkönään Jussi Tunturi.

October 25, 2006   1 Comment

Sanoma Magazines

Mikrobitti nielaisee Hifi-lehden, ilmoitettiin Sanoma Magazinesin päämajasta tänään. Itse ilmoitan vastalahjana Sanoma Magazinesille, että huomisesta alkaen tähän talouteen ei enää tule ainuttakaan SM:n lehteä. (Paitsi Aku Ankka. Luotan toistaiseksi Akun syyttömyyteen). Huomenna siis perun Tiede-lehden, Hifi-lehden ja Mikrobitin tilaukset. Ei tällaista rikosta voi katsoa läpi sormien.

Hifin suolaus ottaa kyllä todella pahasti päähän. Lehteä on tullut luettua ainakin 15 vuotta, aluksi kirjastoissa ja kotiin tilattunakin jo vuodesta -99, eli heti kun oli varaa oikeasti kiinnostua hifistä. :) Mutta minkäs teet, markkina-analyysi on jumala ja kukaan ei ole niin tyhmä kuin ihminen, joka tätä jumalaa kumartaa ja tästä tyhmyydestä kärsivät nyt kaikki Hifi-lehden ystävät.

Kiinnostus hifiä kohtaan kuitenkin säilyy, joten nyt pitää aloittaa järkevien ulkomaisten vaihtoehtojen kartoitus ja toivoa, että joku rohkea uskaltaisi perustaa Hifi-lehden raunioille korvaavan (ja tietenkin paremman) lehden. Parempi lehti olisi tietenkin sellainen, joka jättäisi alle 10 euron nappikuulokkeiden ja 30 mummonmarkan mp3-vitkuttimien testailun esimerkiksi 7 Päivää -lehdelle.

October 24, 2006   1 Comment

Cuecat

cuecat

Ammoisina elokuun aikoina tilasin eBaysta kuvassa möllöttävän kissaeläimen. Välillä meinasi jo usko mennä ja kirosin eBayta hehkuttaneet alimpaan jorpakkoon, mutta niin vain posti toi lähes kahden kuukauden odottelun jälkeen uuteen kotiinsa Cuecatin, pikkuruisen ja omituisesti muotoillun viivakoodinlukijan. Vekottimen ulkonäkö pettää, sillä kyseessä on lähes täysiverinen ja ehdottoman käyttökelpoinen laite. Erityinen käyttökohde itselläni oli ja on DVD-kokoelmani saattaminen verkkoon. Aikaa säästyy, kun pitkiä viivakoodirimpsuja ei tarvitse näpytellä käsin, vaan Cuecat hoitaa homman.

Tarve tällaiselle laitteelle tietenkin karisee hyvin nopeasti sen jälkeen, kun kaikki DVD:t (sekä kirjat ja cd:t) on syötetty kantaan, mutta eipä hintakaan pakottanut päätä: 13 euroa Ebaysta tilattuna ja kotiinkannettuna. "Normaalit" viivakoodinlukijat maksavat vähintään 50 euroa huuto.netissäkin. Tosin viidelläkympillä saa sitten hyvällä tuurilla jo laserlukijan, joka lukee viivakoodit pienen etäisyydenkin päästä. Cuecat optisena lukijana haluaa nähdä lukemistonsa _todella_ läheltä.

Käyttötarkoitukseensa Cuecat on erinomainen ja ainoa harkitsemisen arvoinen laite. Suositellaan kaikille, jotka tällaista tarvitsevat. Eikä tarvitse minkäänlaisia asennussoftia, vaan toimii pakasta revittynä – Windows ei edes noteerannut laitteen olemassaoloa millään tavalla – lukija vain toimii. Lisäksi, jos talouteen tulee runsaasti laskuja, niin laskujenkin viivakoodinluku onnistuu luonnollisesti tällä, ja taas aikaa säästyy!

PS: Cuecatin mielenkiintoiseen syntyhistoriastaan voi tutustua lukemalla wikipediaa.

October 24, 2006   No Comments

HMI X

hmi

Kymmenes Hyvän Musiikin Ilta lähestyy ja ilmassa on suurta odotuksen tunnetta. Tälläkin kertaa HMI-konseptiin on tullut muutoksia, sillä perinteinen HMI:n aloittava musiikkiesitys, amerikkalaisen laulu- ja soitinyhtye Metallican ansiokkaasti coveroima Whiskey in the Jar on korvattu ns. esijokerilla, jonka idean eräs illan osanottajista on määritellyt seuraavasti:

Itse näkisin myös, että esijokerin pitäisi olla jotenkin erilainen biisi eli sitä ei saisi ajatella ylimääräisenä henkilökohtaisena jokerina. Biisin pitäisi mielestäni olla suunnannäyttäjä, jonka mukaan synkronoidaan kellot ja kompassit ja lähdetään suunnistamaan kohti iltahämärässä hohtavaa The Hoffin majakkaa. Biisin ei välttämättä tarvitse olla hyvä tai huono; ehkä tärkeintä on, että se on jollakin tavalla erityinen ja liittyy jonkin aasinsillan kautta vaikka illan mahdolliseen teemaan tai tarjoiltavaan nautintoaineeseen (Whiskey in the Jarin tapaan).

Allekirjoittaneella on kunnia aloittaa tämä uusi esijokerin perinne. Jo nyt on kuitenkin selvää, etten pysty instituutiolle edellä asetettuja toiveita mitenkään täyttämään. Toisaalta, historia olkoon tuomarini.

Joka tapauksessa biisilistat ovat täydellistyneet, äänenpaine on viritetty kohdalleen ja nenä on valkaistu suurta iltaa varten. HMI saa saapua.

October 12, 2006   1 Comment

Zakopane!

pipojaolutChristmas comes early next year, sillä helmi- maaliskuun vaihteessa on tiedossa väristyksiä herättävä sekä urheilua tihkuva reissu Puolan Zakopaneen. Ohjelmassa laskettelua, halpaa olutta ja vielä vähän lisää halpaa olutta. Reissuun lähtevä rytmiryhmä on sen verran monessa liemessä uppokeitettyä happosarjalaista, että välttämättä tämä elämys ei paranna odotettavissa olevan elinajan ennustetta.

Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimiva Jookoskookos.com – Kissa, Pallo ja Ankka Happenings and Events Oy -niminen firma on koonnut sivuilleen kattavan tietopaketin odotettavissa olevista koettelemuksista. Tältä reissulta en aio jäädä pois! Toivottavasti hra Murphy tai joku muu karman lakia ylläpitävä taho ei ole kuulolla.

October 12, 2006   6 Comments

Fossiilit ja YouTube

skullDigitodayn uutinen kertoo suomalaisten mediayhtiöiden tyrmistyneen YouTuben kautta laittomasti jaelluista YLEn ja MTV3:n sisällönpätkistä. Onhan se ilkeää, kun ihan ilman lupaa pistetään toisten iloksi 10 vuotta sitten lähetettyjä sketsinpätkiä (joista suurin osa on huonoja).

Taistelu tekijänoikeuksia valvovien ja niitä rikkovien välillä jatkuu luultavasti maailman tappiin, mutta meidän tekijänoikeuksia rikkovien ei kannata huolestua, jos vastapuolen terävimmät mielet kuten Jussi Tunturi miettivät vieläkin, mistä materiaali on YouTubeen haettu. Joku ystävällismielinen Web2.0-konsultti voisi kertoa hra Tunturille, että käyttäjät tekevät sen nykyään ihan itse. Samalla olisi hyvä esitellä muutamia muitakin ihmeellisyyksiä, mitä webissä nykyään lymyää. YouTube ja muut yhteisölliset saitit ovat aivan yhtä autenttista "Elävää Arkistoa" kuin viralliset,  ylhäältä ohjatut näkemyksetkin.

October 11, 2006   5 Comments

Dinosauruskasvi

Taannoin paljastin, että Buffyn kuoltua huolenpitopeukaloani jälleen kutitti, ja tilasin Dinosauruskasvin. Postimyyntifirma sai vihdoin eilen kasvini toimitettua, ja kohta on istutuksen aika. Yritän saada kuvia ja selostusta rehun elämästä ja sen herättämistä tunteista blogiin heti kun selostettavaa on. Odotettavissa on varmasti mielenkiintoista tarinaa. ;)

October 10, 2006   No Comments

Mitä on meneillään

fmMitä tapahtuu, missä päivitykset? No, päivitykset ovat vasta keltaisilla post-it lapuilla ja syy viivästykseen on tietenkin Football Manager 2007:n demo.

Kyseinen pelisarja on vuodesta 1992 (Championship Manager -nimisenä) lähtien tuhonnut enemmän vapaa-aikaani kuin mikään muu aktiviteetti, mukaanlukien baareissa notkuilu ja runojen rustailu. Oikeastaan aikaa on tullut tuhlattua jalkapallomanagerointipeleihin jo vuodesta 1985, jolloin sain käsiini mm. kuusnelosella pyörineen alkuperäisen, nerokkaan Football Managerin (Strategy Game of The Year 1984). Alkuperäisen Football Managerin suunnitteli pelin kannessa luimisteleva Kevin Toms. Tätä miestä saadaan kiittää koko genren aloittamisesta. Kiitos vaan, Kev.

Lemon64:sta on mahdollisuus ladata kuusnelosversio pelistä ja verestää hiukan muistoja. Onko eteenpäin menty? Peter Shilton, Vinny Jones, Kenny Dalglish, missä pelaa?

Football Managerin jälkeen tulivat mm. Dino Dinin Player Manager, saksalaislähtöiset On The Ball ja The Manager sekä lukuisat muut viritykset. Tällä hetkellä markkinoilla ei kuitenkaan ole kuin yksi varteenotettava genren edustaja, Football Manager 2006 ja 20.10 alkaen myös Football Manager 2007.

October 10, 2006   No Comments

Olisin halunnut pelata ensin

vdbvsnieliRyan VandenBussche olisi halunnut pelata ensin, mutta Nielikäinen ei antanut. SIksipä piti tapella samantien, heti toisen minuutin alkaessa. Mukavastihan tappelu sujui, ketään ei sattunut ja yleisö taputti. Harmi vain, että SM-liigassa ei saa tappeluiden jälkeen enää peliä jatkaa, vaan ulosajo on kohtalona, voi tulla jopa pelikieltoakin (mahdollinen pelikielto tuli shokkina VandenBusschelle).

Pieni nujakointi on täysin harmitonta, ja joskus jopa tarpeellinen kurinpidollinen toimenpide, jos vastustaja ei muuten jätä tähtipelaajia rauhaan. Mutta tällaisia "etukäteen kohuttuja" järjestettyjä tempauksia varten on kehitetty ammattilaisnyrkkeily.

NHL-kausi alkaa tänä yönä ja on hauska nähdä, kuinka paljon tappeluita näemme siellä. Ehkä näin alkukaudesta monella juniorilla ja miksei kokeneellakin on sen verran hampaankolossa näyttöhaluja, että hanskat lentävät normaalikierrosta enemmän.

Lehtikin kantaa esimerkillisesti kortensa kekoon tästä vähäpätöisestä aiheesta.  :)

(Kuva: Jukka-Pekka Tirkkonen)

UPDATE: VandenBussche katosi jokin aika sitten Suomesta jälkiä jättämättä, tehot 15 pelissä 0+0.

October 4, 2006   No Comments

United Fruit Company

Tänään lämmitti mieltä uutinen Chiquita Brands Internationalin vaikeuksista. Kyseessähän on itse vanha kehno, United Fruit Company, jonka historia on täynnä hävytöntä kapitalistista riistoa ja uuskolonialismia ynnä muita rikoksia. Firman ansiosta termi "banaanitasavalta" lienee tuttu kaikille.

Toisaalta Chiquitan rikoksista alkaa olla jo niin kauan, ettei ehkä pitäisi iloita tästäkään, vaan olla huolissaan Chiquitan banaanintuottajien tulevaisuudesta (Reilun kaupan banaaneja lisää) ja tietenkin koko banaanilajikkeen tulevaisuudesta. Banaanithan katoavat maan päältä kymmenessä vuodessa. :)

Jään odottelemaan huonoja uutisia myös Dole Food Companylta (ex-Standard Fruit Company).

October 2, 2006   No Comments