Nimblog: Selain jo vuodesta 2006 – Reilu kulaus huuhtoo arjen merkityksettömäksi (I.A.)

Jussi Ahlroth toteaa helmikuun alun Helsingin Sanomissa bloggailun olevan enää keski-ikäisten suosiossa. Pitääpä olla tarkkana, milloin itse saavutan keski-iän ja jatkan taas bloggailua.

Tässä testaan vain wordpressin uusia ominaisuuksia.

Ei paljon pisa-tulokset auta, jos valtakunnan johtavassa puheenaiheportaalissa on tällaisia laskutoimituksia. Enää ei tarvitse ihmetellä toimittajien huonoja palkkojakaan – työnantaja voi mukavasti vedättää prosenttikorotuksissa oman mielensä mukaan.

Sunin Javasta paikattiin muutama tietoturva-aukko. Hyvä juttu, tiedot pysyvät tallessa ja tietokoneen käyttö turvallisena.

Tervetulleena lisäominaisuutena myös rahat pysyvät tallessa ja turvassa päivityksen ansiosta, ainakin Sampo-pankin asiakkailla. Onhan se mukavaa ja palvelusopimuksen mukaista, että jokaisen java-päivityksen sattuessa kohdalle, verkkopankki lakkaa toimimasta ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

(joo joo, sitä 80-lukulaista mobiilipankkia voisi käyttää, mutta ei sinne löydä edes linkkiä enää…)

Alaosa leikattu häveliäisyyssyistä pois. Kuvitelkaa itse.

Info-kirjakauppaketju kertoi muutama päivä sitten aloittavansa käytettyjen kirjojen nettimyynnin. Valtamediat raportoivat tämän uutena ja isonakin asiana, ja kerrottiin Infon haluavan Suomen Amazoniksi.

Suomessa on kuitenkin jo monta vuotta toiminut ainakin kaksi antikvariaattien yhteistä nettikirjakauppaa, nimittäin antikvariaatti.net ja antikka.net. Olen itsekin näitä muutaman kerran käyttänyt, ja hyvin on toiminut jokaisella kerralla. Suurin ulkomainen nettiantikvariaatti lienee abebooks.com, josta on niin ikään hyviä kokemuksia. Viimeksi mainittu taitaa olla puhtaana kirjakauppana mahtavampi kuin itse Amazon.com.

Näiden olemassaolevien kirjakauppaportaalien ero Infon toimintamalliin näyttää olevan se, että ko. kauppapaikat toimivat korostetusti vain välittäjinä varsinaisille antikvariaateille. Infon sivuja selailemalla ei helposti löytänyt tietoa, mitkä antikvariaatit palveluun osallistuvat, ja kirjan myyvän antikvariaatin nimikin paljastui vasta ostoskorin sisällön muokkaussivulta hyvin monen klikkailun takaa. Muissa kauppapaikossa myyjäyrityksen nimi ja muut tiedot olivat paljon näkyvämmin ja kattavammin esillä. Infon kannattaisi tätä puolta vielä parantaa.

Kaikenkaikkiaan Infon sivut näyttivät toimivan kuitenkin melko hyvin, ja erityisenä vahvuutena on sivuillakin paljon mainostettu uusien ja vanhojen suomenkielisten kirjojen haku yhdellä ja samalla haulla – tosin hakutulokset on hieman kömpelösti jaettu kahteen eri ryhmään. Ensimmäisenä näytetään luonnollisesti pelkästään uusia kirjoja myyvien Infon omien kirjakauppojen hakutulokset.

Mielenkiintoista nähdä, miten hyvin Infon ratkaisu saa tuulta alleen. Kilpailu ja tarjonnan lisääminen ovat hyviä asioita. Info on tunnettu ja hyvämaineinen brändi, joten tavallinenkin kirjanostaja saattaa tutustua nettiantikvariaattien tarjontaan entistä enemmän. Kaikki eivät ole välttämättä vielä hokanneetkaan, että nykyään ei ole enää pakko mennä yskimään pölyä nuhjuisiin antikoihin löytääkseen Taikavuorelle. Tämä on tärkeä asia, sillä antikvariaatit alkavat olla ainoita paikkoja, joista vanhoja klassikoita varsinkin suomen kielellä enää omakseen saa, kuten Kiiltomato.netin pääkirjoittaja toteaa.

Tällaiset pieniä kauppoja yhteenkokoavat portaalit alkavat olla lähes elinehto liiketoiminnalle, ja avaavat pienillekin maakuntien kaupoille laajemmat markkinat. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Kipa-kirjakauppaketju, jonka verkkokaupan kautta voi tilata tabermanninsa kannatusmielessä vaikkapa Huittisten kirjakaupasta!

Kirja oikein käytettynä (= ei-poltettuna) on ekologinen, hiiltä sitova ja elämyksiä tarjoava kapine!

Tutkimattomat ovat maanmainon Hesarimme tiet. Nyt on alkanut Suomen Ainoan Kaupan, Stockmannin, mustamaalauskampanja.

Viikko-pari takaperin raportoitiin ensimmäisestä tapauksesta: Hullujen Päivien tarjouslihapullien päälle oli isketty uusi hinta ja samalla epähuomiossa “Viimeinen käyttöpäivä” -leima oli sujahtanut päivää myöhemmäksi. Tästähän nousi tietenkin hirvittävä haloo Suomenmaassa; eliittikauppa tyrkyttää pilaantunutta lihaa! Anteeksipyynnöllä selvittiin sillä kertaa.

Uusin tapaus on päiväyksensä ohittaneen tartar-lihapakkauksen myyminen asiakkaalle. Sinänsä asia kuluttajan kannalta täysin valittamisen arvoinen, koska tartar-lihanhan on nimenomaan syytä olla mahdollisimman tuoretta, mutta asian hauskuus sekä suomalaisten ja Stockmannin asenteet paljastuvat vasta tavassa ja keskustelussa, joilla Stockmann ja osa kuluttajista asiaan reagoivat; täysin käypää heitetään jatkossa roskiin entistäkin herkemmin, eikä tätä asiaa pidetä edes kovin pahana, vaan lähinnä tyhmän kuluttajan suojaamisena pahoilta eläintaudeilta.

Omasta mielestäni (enkä ole yksin mielipiteeni kanssa) pilaantuneen lihan/kalan tai kanan kyllä tunnistaa ihan aistinvaraisestikin, eikä siihen tarvita ylikireälle viritettyjä Parasta ennen ja Viimeinen käyttöpäivä -päivämääriä. Tämä aistinvarainen tutkinta on kuitenkin monelta päässyt unohtumaan nykyisen “kaikki kelmussa myyntihyllylle asti” -villityksen myötä.

Koska vanhat hyvät ajat eivät koskaan palaa, pitäisi kehittää jotain uutta. Miten olisi tällainen: hysteerikoille edelleen kaikki liha/kana/jne samana päivänä suoraan kanalihatehtaalta hyllylle, ja parin päivän myyntiajan jälkeen lyödään -50%-hintalappu päälle. Tästä eteenpäin pari päivää, ja tuote puretaan paketista ja pistää halpatiskille irtomyyntiin. Halpatiskiltä voisivat sitten kaikki omine nenineen tarkastella lihojen mahdollista käyttökelpoisuutta ja elellä vielä hetken halvan lihan hurmosta. Ei menisi niin paljon haaskuuseenkaan.

Sama juttu pätee juustoihin ja muihinkin käyttöpäivämerkattuihin tuotteisiin. Ostakoot terveysniuhottajat aina sitä samaa vastapakattua sotkua, ja vaikka “viimeinen käyttöpäivä” lähestyisikin ei nyt ainakaan roskiin heitettäisi hyvää ruokaa!

Hmm, ehkä tuotepakkauksiin voitaisiinkin iskeä nykyisen yhden päivämäärän sijaan “Helvetin hyvää ennen”, “hyvää ennen”, “ihan hyvää ennen”, “käyttökelpoista ennen” ja “keitä kunnolla ennen käyttöä ennen” -leimat. Kaikille makunsa mukaan.

Jaa mikä mustamaalaus? No, onhan näitä “pilaantuneita” elintarvikkeita moninverroin enemmän muissa kaupoissa. Ehkä nyt on jollain tarve lyödä Stockmann viimeinkin jalustaltaan.

Valioliigaa tällä kaudella vakuuttavan paskasti kahlannut Derbyn ylpeys County eli Pässit on saavuttamassa viimeinkin kauden päätepisteen. Plakkarissa on tällä hetkellä 11 pistettä, joka on Valioliigan historian huonoin tulos ikinä – ylivoimaisesti.

Viimeinen kotipelikin oli ja meni, ja sieltä tuntematon GettyImagesin kuvaaja otti oheisen mestarilaukauksen. Kuvateksti väittää, että kyseessä on Derbyn kannattajia, mutta kuvaa katsomalla mieleen tulee lähinnä Seuran omistaja, manageri ja hallituksen puheenjohtaja.

Tarkoitus ei ole mitenkään Derby Countya vähätellä. Onhan heillä 70-luvulta kaksi mestaruuttakin ja ovat sentään Englannin jalkapalloliigan perustajajäseniä. Liverpoolkin pääsi mukaan vasta vuosia myöhemmin. Derbyn faneille iso tunnustus huumorin muistamisesta tänä murheellisena kautena. Itse pilalle hemmoteltuna Liverpool-fanina kiukuttelen jokaisesta 1-0 voitostakin.

Rakastettu Helsingin Sanomat sai hiljattain runsaasti lukijapalautetta käsiteltyään monien mielestä aivan liian laajasti julkkiskaunotar Paris Hiltonin vierailua Helsingissä.

Vierailusta julkaistut jutut kirvoittivat lähes kolmatta sataa tulikivenkatkuista kommenttia lehden tason laskusta ja uskottavuuden menetyksestä.

Uskolliseen HS-tyyliin asia taputeltiin näennäiseen loppuun HS-raadin käsittelyssä, johon oli kerätty arvovaltaisten kulttuurivaikuttajien ennalta-arvattavia kommentteja median roolista ja “valistuksen projektin unohtamisesta”:

“Jos media ei ymmärrä rooliaan, se putoaa ansaan: se tekee juttuja Paris Hiltonista, koska olettaa yleisön niitä haluavan, ja yleisö halveksuu mediaa, koska se tarjoaa Paris Hiltonia.”

“Ennen sanomalehdistö pyrki tietoisesti sivistämään kouluttamatonta rahvasta, nyt media mielistelee sitä.”

“Kohta väite, että tiedolla ja kulttuurilla on muutakin arvoa kuin markkina-arvo, kuulostaa jo hullun puheelta.”

Kaikki tärkeitä ja oikeita puheenvuoroja sinänsä – harmi vain, että HS itse ei ottanut mitenkään kantaa omaan linjaansa, kuten ei muutenkaan yleensä ota – läpyskän journalistinen ote ja julkaisukynnys on vain hiljalleen ja hiljaisuudessa liuennut sisarjulkaisunsa Ilta-Sanomien ja kilpailevan lehtitalon Iltalehden tasolle.

No, olisin edennyt ihan mukavasti omia latujani Hesarin tilaajana, ellen olisi bongannut 12.4.2008 ilmestyneestä Hesarista sivulta C2 artikkelitoimittaja Hanna Matilaisen Näkökulma-kolumnia “Uskottavuus menetti uskottavuutensa”. Artikkeli piti pariinkin kertaan lukea, jotta sen uskoi todeksi. Tekstissä nimittäin tämä Helsingin Sanomiin palkattu toimituksen jäsen ilmeisen kirkkain silmin kirjoittaa:

“Kun Paris “turhajulkkis” Hiltonin Suomeen saapumisesta uutisoitiin HS:n verkkosivuilla, yhden päivän aikana hs.fi:ssä raivottiin kymmenen sivun verran siitä, kuinka laatulehti Hesari on nyt menettänyt uskottavuutensa.

Kun media valvoo vallanpitäjiä ja yleisö valvoo mediaa, kuka valvoo tilaajia eli kansalaisia? Siis nyt kun oikeuslaitoskin on menettänyt uskottavuutensa. Myönnämmekö suosiolla, että käsite on kärsinyt inflaation?

Vaikka kansalaisia yhdistää huuto uskottavuuden puolesta, siihen sekoittuu koko ajan voimistuva toinen ääni: viihdettä. Siinä toimittajalle hermoja puiva paradoksi. Haukuista huolimatta Paris Hilton -uutinen säilytti pitkään asemansa hs.fi:n luetuimpana uutisena.”

Tämä mykistävä tekstinpätkä saattoi olla lopun alkua oman Hesari-tilaukseni jatkon suhteen. Hesarin asema laatulehtenä alkaa olla mennyttä.

Laatulehteä ei taideta ikinä enää mistään saadakaan, koska kansa kuiskii tätä yllämainittua paradoksia entisille laatujournalisteille ja varsinkin päätoimittajille: “viihdettä, viihdettä, viihdettä…”. Nykyaikanahan kaikki tehdään tälle mystiselle kansalle ja tämä sama mystinen kansa tekee kaiken (kansa raivostui, kansa järkyttyi, kansa tuomitsee). Kansalla on rahat ja yritysten tehtävänä on kerätä kansalta rahat pois. Annetaan kansalle mitä kansa haluaa, niin rahankeräys on helppoa. Hitto, melkein antaisin rahat takaisin Sorsalle! Sorsa sentään tiesi mitä kansa tarvitsi, eikä langennut antamaan sitä mitä kansa halusi.

Mutta onhan toki toisaalta hyvä, että toimituksen hiljalleen pohjaan asti mädäntynyt linja julkistetaan näinkin suoraan lehden sivuilla (tosin lauantain lehdessä ja kulttuurin sisäsivuille kätkettynä) – eipähän tarvitse suotta pohtia, olisiko Paris Hilton – ja unelmien poikamies -uutisissa kyseessä ollut sittenkin vain muutama yksittäinen virhearvio tai Viihde-osaston nettiporukan ylilyönti.

Pah pah. Ehkä tilaan Kanavan. Siinäpä vasta tylsä ja asiallinen lehti ja ilmestyy kerran auringonpimennyksessä. Ei tarvitse enää joka päivä hermostua.

Muutama viikko sitten marmatin Amazonin Kindle-lukulaitteen huonosta saatavuudesta. Spekuloin samalla mahdollisesta uudesta ja parannetusta mallista, jota olisi pidetty vain lukkojen takana vielä hiottavana odottamassa parasta mahdollista julkistusaikaa.

Spekuloin väärin. Tänään nimittäin “huomasin” Amazonin kotisivuilla ISON uutisen: Nyt Kindleä taas saa! Edelleenkin versio on 1.0, ominaisuudet ovat samat, hinta on edelleen sama suolainen 400 dollaria, eikä Euroopan julkaisusta ole vielä mitään tietoa.

Amazon.comin perustajan Jeff Bezosin kirjettä lukiessa melkein uskookin, että Kindlen uskomaton suosio vain jälleen kerran täydellisesti yllätti laskelmia tehneet analyytikot. Mukava oli kuitenkin huomata, että Bezos ei ole vieläkään lähetyssaarnaajatyyliään hukannut.

Kindlen tyyliset langattomasti kirjakauppaan ja kirjastoon kytkeytyvät e-ink-laitteet ovat eittämättä tulevaisuutta. Tahtoo oman!

Digitoday kertoi tänään Mikael Jungnerin suulla “koko tv-alaa mullistavasta avauksesta”, eli uudenmallisesta suljetun teknologian digiboksista, jonka avulla Yle Areena -internetpalvelun sisältö saadaan helposti auki myös tavalliseen televisioon.

Uutista äkkiä lukemalla suurimmaksi heikkoudeksi paljastuu tässä koko alaa mullistavassa avauksessa projektin yhteistyökumppaneiden eli Medionin, moreTV:n ja Microsoftin yhdessä kehittämä teknologia. Paljonko homma maksaa? Onko pakko ostaa juuri tämä tietty “digiboksi”? Millaiset ominaisuudet, onko käytettävyys kohdallaan, tuoko laite jotain muutakin lisäarvoa kuin MediaCenteriä muistuttavan käyttöliittymän muutamaan sataan Ylen ohjelmaan?

Paljon on vielä asiassa auki, ja totta puhuen ei innosta oikein tutkiakaan asiaa. Google-haku termilllä “MoreTV” vie jonnekin saksalaisen mediakonvergenssihiphopyhtiön sivuille, joilla Suomea klikkaamalla kehotetaan ensimmäiseksi aktivoimaan digiboksi. Ei välttämättä kovinkaan vakuuttavalta tunnu. Medion on Suomen Schneiderin tuotemerkki, mutta heidän sivuiltaan ei löydy mitään. Microsoftin tuntevat kaikki.

Microsoftin mukanaolo ei jaksa enää edes yllättää, firmassahan on selvästi onnistuttu suomalainen julkinen sektori soluttamaan lähes täydellisesti. Ensin Mikko Alkion ja Matti Vanhasen junailema Microsoft EduLive -paketti, tämän jälkeen Suomen äänestystulos OOXML-kiistassa ja nyt tämä. DRM for the people!

BBC:n idea tuoda oma tuotantonsa Nintendo Wiin käyttöliittymään on sen sijaan vähintäänkin herkullista ja parhaimmillaan nerokasta! Käytetään hyväksi kodissa jo olevia televisioon kytkettyjä laitteistoja, eikä missään nimessä pakoteta ostamaan jälleen yhtä lootaa olohuonetta rumentamaan. Olisi aikamoinen yllätys, jos Suomessa pystyttäisiin samanlaiseen ennakkoluulottomaan innovatiivisuuteen. Turhaahan se olisi satojatuhansia internet-yhteydellä varustettuja pelikonsoleita tässä hyödyntää. Mutta jos edes Xboxia, pretty please?

Kevät 2008 on ollut tutkinnonuudistushässäkän takia kiireistä aikaa valmistumista halajaville. Kaiken maailman lähteitä on kerätty, luetteloitu ja luettu, ja tuloksista on sitten  puserrettu kasaan reilut 50 sivua “uutta tiedettä” yliopistojen kirjastoja täyttämään. Ja tietenkin vanhemmat ja koko suku ovat sitten uudesta maisterista kovin ylpeitä.

Jos on kiire vielä viime vuonna ikuisiksi itseään luulleilla opiskelijoilla, niin kiire on kaksinkertainen graduvirityksiä vastaanottavilla laitoksilla ja tiedekunnilla. Pitäisi sekä antaa asiantuntevia ja hyödyllisiä kommentteja että huomata mahdolliset huijaus-copypastetuksetkin. Vielä nykyään kopiointiyritykset paljastuvat ennemmin tai myöhemmin, mutta miten käy jatkossa, kun yleisesti saatavilla olevan tiedon määrä jatkuvasti lisääntyy ja ennen kaikkea kun näitä tietoja yhdistelevät algoritmit riittävästi parantuvat?

Algoritmiikan paranemisesta on jo olemassa melko vaikuttava esimerkki: Philip Parker, liikkeenjohtamisen professori Inseadin kauppakorkeakoulusta Pariisista, on nimittäin “kirjoittanut” kehittämillään algoritmeilla ja internetistä vapaasti löydettävissä olevalla tiedolla yli 200 000 kirjaa lähes kaikesta kuviteltavissa olevasta aineistosta. Amazon.com listaa näistä yli 140 000.

Youtube-video paljastaa “kirjoittamisprosessin” melko suoraviivaiseksi tapahtumaksi. (video kertoo  Parkerin kehittämän teknologian käyttömahdollisuuksista myös mm. opetuspeleissä) Ohjelmistolle syötetään rajattu määrä faktoja ja tämän jälkeen softa pulauttaa käyttövalmiin kirjan. Ei tämä tietenkään aitoa uutta tietoa tuota, mutta helpottaisi varmasti graduissa ja jopa korkeamman luokan kirjallisuudessa ainakin “aikaisempi tutkimus” -osion vääntämistä. Sehän tuntuu olevan pakkopullaa jo nyt, johon harva omia suuria ajatuksiaan paukuttaa.

Epätoivoisten gradujenkirjoittajien auttamisen sijaan tällaisten menetelmien hyödyllisempi käyttötarkoitus lienee sittenkin vaikeasti kaivettavissa olevan ja pienen kysynnän uhriksi joutuvan tiedon helpomman jäsentämisen mahdollistaminen. Itse asiassa tämänkaltaisen teknologian tutkiminen, analysointi ja eteenpäin kehittäminen olisi aivan mainio gradun aihe! Konstruktiivinen osuuskin olisi lähes legendaarisella metatasolla. Voisiko tässä tapauksessa koko gradun pullauttaa nojautuen pelkkään algoritmiin ja näin todistaa menetelmän nerokkuus tai aikaisemmin huomaamatta jäänyt sisäänrakennettu heikkous?

PS: Tuntuu muutenkin siltä, että epäseksikäs informaatiotutkimus kehittyy kaiken muun tieteen varjossa hurjempaa vauhtia eteenpäin kuin itse tajuankaan; Googlen etusivu on vain pintakuohua. Viiden vuoden päästä research-on-demand on yhtä helppoa kuin “I’m feeling lucky”.

Yeay! Right on schedule!

Joiltakin softan julkaisu vaan onnistuu, mutta vielä ei tiedä, onko aihetta kehuihin. Edellisellä kerralla polku Feisty -> Gutsy -> Heron alpha aiheutti major meltdownin ja uudelleenasennukset. Nyt reitti on astetta helpompi; suhteellisen clean install Gutsysta pitäis saada Heroniksi. Hardware-puolella on koneessa kaikenlaista ongelmallista rautaa, joten ihan kaikki printterit, IR-vastaanottimet ja äänikortit eivät välttämättä heti toimi.

Ja kuinka ironista, että juuri tänään Helsingin huumepoliisi paljasti astetta kovemman heronin salakuljetusringin. Eikun se oli heroiini.